Projecta lahjoittaa asiakkaiden joulumuistamisiin varatut varat Team Rynkeby 2020 tiimille ja haastaa myös yhteistyökumppaninsa ja asiakkaansa mukaan tukemaan vakavasti sairaita lapsia auttavia järjestöjä.
Team Rynkeby – God Morgon on eurooppalainen hyväntekeväisyystiimi, joka pyöräilee joka kesä Pariisiin varojen keräämiseksi vakavasti sairaille lapsille. Hanke perustettiin vuonna 2002, kun 11 pyöräilyn harrastajaa, joilla oli yhteyksiä mehunvalmistaja Rynkeby Foodsiin, päätti pyöräillä Pariisiin kuntoilun vuoksi ja nähdäkseen Tour de Francen maaliintulon. Osallistujat keräsivät sponsoreita matkaa varten ja onnistuivat siinä niin hyvin, että rahaa jäi yli vielä reissun jälkeenkin. Rahat lahjoitettiin Odensen yliopistollisen sairaalan lasten syöpäosastolle, ja uusi traditio oli syntynyt. Ensimmäisen matkan jälkeen Team Rynkeby säätiö on kerännyt yli 55 miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.
Suomessa Team Rynkeby osallistujien on pystyttävä käyttämään suuri osa vuottaan projektille pyöräilemällä muun muassa yli 1 200 km matkan Pariisiin. He sitoutuvat myös ponnistelemaan kerätäkseen rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.
Kaikki Team Rynkeby – God Morgonin osallistujat kattavat kulunsa itse, mutta Rynkeby Foods, God Morgon ja hohes C kattavat projektin keskeiset kustannukset yhteistyössä jokaisen maan tuen kohteena olevien organisaatioiden kanssa. Siten kaikki lahjoitukset – suuret ja pienet – menevät niille järjestöille, joiden kanssa Team Rynkeby säätiö tekee yhteistyötä. Vuonna 2019 Team Rynkeby – God Morgon lahjoitti 10,6 miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Suomessa kerättiin 1 107 327 euroa ja tästä summasta sai Aamu Säätiö 70% (775,129 euroa) ja Sylva ry 30% (332,198 euroa).
Suomessa kaikki kerätyt varat lahjoitetaan Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sr:lle ja Sylva ry:lle, ja suurin osa varoista käytetään lasten syöpäsairauksien tutkimukseen, jolla mahdollistetaan uudenaikaisin hoito syöpään sairastuneille lapsille.
Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö

Cold Gun -ilmajäähdytyssarja pidentää työkalujen käyttöikää

Etsimme Business Controlleria vakituiseen työsuhteeseen

Etsimme varastomiestä/naista vakituiseen työsuhteeseen

Ligna-pokkari on julkaistu – lataa omasi!
Homag ohjelmistot – askel askeleelta tuotanto digitaalisesti haltuun

Insipiroidu – HOMAG Ligna-spesiaali on julkaistu!

HOMAG Group uutuudet: LIGNA-messut 2019

Varastokoneita saatavilla! Useita Altendorf malleja ja HOMAG CENTATEQ CNC-työstökeskus heti Turun varastolta

SBZ 628 S: Uusi joustava läpisyöttöinen CNC-työstökeskus Elumatecilta

Everloy:n suuttimet niille, jotka hakevat korkeaa laatua

Uudenlaisen puurakentamisen pioneeri Virossa – Welement AS

Rei-Kaluste luottaa Altendorfin laatuun

Exair paineilmatuotteet nyt verkkokaupassa

Huollettu alipainenostin hoitaa hommansa

HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus – uusi varastokone saatavilla heti Turusta!

Vahingoittuneet profiilien pinnat ovat nyt historiaa

Winlet 1000 Crawler Bi-Leveling – apukurottaja, joka tekee työt siellä mihin muut eivät pääse

Forel avasi kolmannen tuotantolaitoksensa ja laajentaa pääkonttoriaan

Kiusaako pakkasen aiheuttama staattinen sähkö?