Hyvää joulua 2024

Projecta mukana tukemassa Team Rynkebytä

14.12.2023

Projecta sponsoroi Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkuetta, joka pyöräilee Pariisiin 29.6. – 6.7.2024.

Tulevana kesänä 2 349 Team Rynkebyhyn osallistuvaa pyöräilijää monesta eri maasta hyppää satulaan ja polkaisee matkaan kohti Pariisia kerätäkseen rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.

Suomessa kerätyt varat menevät Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle, jotka tekevät tärkeää työtä lasten syöpätutkimuksen edistämiseksi ja syöpäsairaiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseksi. Iso osa kerätyistä varoista saadaan lahjoituksina yrityksiltä, jotka lähtevät mukaan hankkeen sponsoreiksi. Projecta on solminut Team Rynkebyn kanssa tänä vuonna hopeasponsorisopimuksen.

Projecta tukee hyvää asiaa, sillä kerätyt varat lahjoitetaan Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle, jotka tekevät tärkeää työtä lasten syöpätutkimuksen edistämiseksi ja syöpäsairaiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseksi. Lasten syöpätutkimukselle tarvitaan näkyvyyttä ja suoraa tukea, jotta elintärkeä tutkimus voi jatkua.

Tällä hetkellä suomalaisista lapsista noin 3 000 on syöpähoidossa tai seurannassa. Vuosittain tehdään yli 150 uutta lasten syöpädiagnoosia. Se tarkoittaa, että lähes joka toinen päivä yksi lapsi sairastuu, ja että hänen ja hänen perheensä elämä muuttuu äärimmäisellä tavalla. Lasten syöpähoitoon liittyvän lääketieteen kehitys on ollut viimeisen 30 vuoden aikana menestys. Vielä 1980-luvulla vain yksi neljästä sairastuneesta lapsesta voitiin parantaa, mutta nykyään neljä viidestä elää myös aikuisuuden. Kuitenkin Suomessa yksi viidestä syöpään sairastuneesta lapsesta edelleenkin menehtyy.

Lasten syöpähoidossa ollaan tehty uranuurtavaa työtä Pohjoismaissa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen hoitotulokset ovat maailman huippua. Lapsiin kohdistetut syöpähoidot ovat lääketieteellisesti vaativia. Ne edellyttävät jatkuvaa kehittämistä ja mukanaoloa niin kansallisissa kuin kansainvälisissä tutkimus- ja hoidonkehitysprojekteissa. Lasten syöpä- ja veritautihoidot perustuvat pääosin kansainvälisesti kehitettyihin hoito-ohjelmiin. Niiden käyttöönotto ja toteuttaminen edellyttävät merkittäviä henkilö- ja taloudellisia resursseja. Tiukentuneen kansainvälisen seurannan ja valvonnan takia myös suomalaisten sairaaloiden tulisi nykyään rekisteröityä näihin kehitettäviin hoito-ohjelmiin saadakseen ne käyttöön myös suomalaisille, syöpään sairastuneille lapsille.

Suomessa ollaan uudenlaisessa ja haastavassa tilanteessa. Sairaaloilla ei ole rakenteellisia mahdollisuuksia nopeasti reagoida näihin uusiin vaatimuksiin taloudellisin eikä henkilöresurssein. Rahoitusta tarvittavien tutkimushoitajien ja lääkäreiden palkkaamiseen, rekisteröintikuluihin, lisääntyviin erikoisnäytekuluihin ja vastaaviin tarpeisiin ei ole julkisia varoja olemassa. Suomessa vain julkiseen rahoitukseen tukeutuva hoitotyön kehitys ei näin ollen tule seuraamaan edistyksellisintä tasoa. Syöpäsairaita suomalaisia lapsia ei enää kyetä hoitamaan viimeisimmillä ja uudenaikaisimmilla syöpähoito-ohjelmilla.

Aamu haluaa taata syöpään sairastuneille suomalaislapsille kansainvälisestikin tarkasteltuna parhaan mahdollisen hoidon. Keräämme varoja auttaaksemme häntä, jonka elämänlanka on ohuen ohut.

Tänä vuonna Team Rynkebyhyn osallistuu 2 349 pyöräilijää ja 505 huoltotiimiläistä, jotka ovat jakautuneet 66 paikalliseen joukkueeseen yhdeksässä eri maassa. Kaikkiaan 22 toimintavuotensa aikana Team Rynkeby on kerännyt yhteensä 85,8 miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.

LAHJOITA TEAM RYNKEBY KERÄYKSEEN

Tämä vuonna Projecta Oy käyttää joulutervehdyksiin varatut rahat syöpätutkimuksen tukemiseen. Myös sinä voit osallistua. Maksa haluamasi summa Aamu Säätiön MobilePay numeroon 86600 tai tilisiirrolla: FI40 1814 3000 0006 10. BIC/SWIFT: NDEAFIHH

Tuki kohdistetaan Aamu Säätiön kautta lasten syövän tutkimukseen ja hoitojen kehitykseen. Keräyslupa RA2022/1621, 1.1.2023 Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sr. www.aamusaatio.fi

Projecta toivottaa kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille rauhallista joulunaikaa ja hyvä vuotta 2024!

Homag Treff 25.- 28.9. 2018

16-11-2018
Projecta tekee jo perinteeksi muodostuneen matkan Saksan ”Mustaan metsään” Homag Treffeille. Pääsette tutustumaan CNC-, listakone- ja sahatuotantoon. Tapahtumassa esillä valtava määrä koneita ja ratkaisuja pienille kuin suurille tekijöille. Kansainvälisessä tapahtumassa voitte...

Forel Open House 2018, 28 – 30.6.

16-11-2018
Forel järjestää “avoimet ovet” -kotinäyttelyn juhannuksen jälkeen Näyttely on avoinna kolme päivää ja ohjelmaa kuuluu mm. konenäytöksiä, teknisiä esityksiä ja seminaareja. Projectalla on suuri ilo kutsua teidät tähän ikimuistoiseen tapahtumaan....

Uusi Haws tuoteluettelo on ilmestynyt – tilaa omasi!

16-11-2018
Haws on valmistanut ja kehittänyt hätäsuihkuvarusteita jo vuodesta 1950. Nyt tuotteita valmistetaan kolmessa maanosassa: Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa, ja tuotteita myydään kautta koko maailman. Haws-tuotteiden korkeasta laadusta on osoituksena ISO 9001-...

FLOTT vannesahat ja Speed-rullaradat sekä mittavasteet

16-11-2018
Yhdistämällä Flott-vannesahan ja Speed-rullaradan saat toimivan kokonaisuuden kappaleiden helppoon sahaamiseen. Saksalainen laatusaha yhdistettynä Projectan omaan rullarataan ja mittavasteisiin saadaan toimiva tuotantolinja. FLOTT-vannesahat Manuaaliset, puoliautomaattiset ja automaattiset Flott-vannesahat ammattilaisten vaativiin tarpeisiin....

Luotettavat ja laadukkaat Haws hätäsuihkuratkaisut

16-11-2018
Projectan tuoteperhe laajenee hätäsuihkuvalmistaja Hawsin ratkaisuilla Projecta on ollut Suomen johtava hätäsuihkutoimittaja jo lähes 20 vuotta. Haws on suunnitellut, kehittänyt ja valmistanut hätäsuihkuvarusteita jo vuodesta 1950. Markkinoiden laajimmasta valikoimasta Haws...

Störi Mantelin sahausteknologia Projectan edustukseen

16-11-2018
Projecta Oy ja eurooppalainen konevalmistaja Störi Mantel ovat sopineet yhteistyön aloittamisesta Suomen ja Viron markkinoilla. Projecta vastaa tästä eteenpäin koneiden markkinoinnista ja myynnistä mukaan lukien huolto- ja varaosapalvelut. Störi Mantel on vuonna...

elumatec juhli 90-vuotista historiaansa FENSTERBAU FRONTALE 2018 messuilla

16-11-2018
elumatec AG:n osallistui jälleen kerran kansainvälisille asiantuntijamessuille monipuolisella ohjelmalla ja konekannalla. elumatec on alumiini-, muovi- ja teräsprofiilien työstökoneiden globaali markkinajohtaja, joka kehittää innokkaasti uusia tuoteinnovaatioita, joista voidaan mainita erityisesti SBZ151-CNC-työstökeskuksen...

40-vuotias Turun Lasipalvelu satsaa konekantaan

16-11-2018
Vuonna 1978, vapunpäivänä käynnistyi Turun Lasipalvelun matka yhdeksi talousalueensa monipuolisimmista toimijoista alallaan. Aluksi kolme henkeä työllistäneestä käsityöyrityksestä alkoi nopeasti kehittyä varteenotettava tekijä, joka mittavienkin projektien laadukkailla läpiviennillä voitti puolelleen toimeksiantajiensa...

Puuntyöstöalan kevään ykköstapahtuma – Xylexpo 8-12.5.2018 Milanossa

16-11-2018
Puuntyöstöalan kevään tärkein tapahtuma lähestyy. Xylexpo messuilla Milanossa tapaat Projectan tärkeimpiä päämiehiä ja pääset tutustamaan alan uusimpiin innovaatioihin. Vuonna 2016 messuille osallistui 443 näytteilleasettajaa yhteensä 30 000 neliömetrin alueella. Suurimmista päämiehistämme mukana ovat...
Keravent

Asiakasreferenssi – Keravent löysi ratkaisun levyjen sahaukseen

16-11-2018
Orimattilalainen savunpoistoluukkuja valmistava Keravent oli vuosia etsinyt konetta tehostamaan luukuissa tarvittavien levyjen sahausta, mutta tuloksetta. Tähän asti työ on hoidettu käyttämällä perinteistä liukupöytäsahaa, mutta oli aika etsiä uusia ratkaisuja. Sahattavia materiaaleja on useita erilaisia...

Janimatic valitsi luotettavan Aircomin alumiiniputkiston paineilmaverkostokseen

16-11-2018
Paineilmaverkoston rakentaminen on erityisen hyödyllistä, kun käytössä on useita paineilmaa tarvitsevia laitteita ja paineilmaa käytetään enemmän kuin satunnaisesti vain yhdessä kohteessa. Paineilmaverkoston avulla paineilmaa voidaan jakaa kohteille kätevämmin ja turvallisemmin...

PulPaper 2018 – Metsäteollisuuden johtava kansainvälinen tapahtuma

16-11-2018
Tervetuloa osastollemme 6k45 PulPaper messuille 29.-31.5.2018. Tule tutustumaan mm. Haws-hätäsuihkuihin ja juoma-automaatteihin, Exair - ja Aircom-paineilmalaitteisiin, Reelworks- ja Rapid-kaapelikeloihin sekä Jessberger- ja ARO-pumppuihin. Tapahtuman sisäänpääsy on maksuton. Lue lisää messuista tästä. Voit myös tekisteröityä kävijäksi. Suurimmilta tehdaspaikkakunnilta järjestetään ilmaisia bussikuljetuksia tapahtumaan....

Tehokkaammin, tarkemmin, automaattisemmin!

16-11-2018
Suomalainen valmistaloteollisuus toimii edelleen pääosin hyvin perinteisin ja työvoimavaltaisin menetelmin. Tilauskannan kasvaessa tämä aiheuttaa uudenlaisia ongelmia. Miten voimme valmistaa taloelementtejä tai -moduuleita entistä nopeammin laadun kärsimättä, kun vielä samaan aikaan...

Asiakasreferenssi – huoltosopimus ja Pinjasto Oy

16-11-2018
Pinjasto Oy on vuonna 1993 perustettu suomalainen perheyritys. Pinjasto Oy valmistaa ja markkinoi Saari-keittiöitä, sekä muita kodin kiintokalusteita. Yrityksen pääkonttori ja tuotanto toimivat Salossa. Toiminta-ajatuksena on valmistaa korkealaatuisia kalusteita asiakkaiden yksilöllisiin...

Holz-Handwerk oli menestys!

16-11-2018
Homag oli näyttävästi esillä Holz-Handwerk-messuilla. Hyvä tietää messuista: Homagilta konetilauksia tehtiin messuilla 24,5 miljoonalla eurolla 1800 uutta asiakasta vieraili Homagin osastolla Homag oli ainoa toimija, joka esitteli messuilla oikeasti uutta tekniikkaa Homag...

Huoltosopimus on ennakoiva ja huoleton ratkaisu koneen omistajalle!

16-11-2018
Projectan uudistettu huoltosopimusmalli on joustava ja kustannustehokas valinta jokaiselle koneen omistajalle. Huoltosopimuksemme tarjoaa juuri sinulle ja toimintaympäristöllesi sopivan palvelukokonaisuuden. Huoltosopimus muodostuu neljästä osasta, joista huoltopalvelujen kokonaisuuden pystyy valitsemaan. Uudistetulla huoltosopimusmallilla...

Haws tehdasvierailu Sveitsissä

16-11-2018
- teimme myyntitiimimme kanssa matkan Haws Europen pääkonttorille Sveitsiin Matkan päämääränä oli tutustua syvemmin Hawsin organisaatioon sekä saada yksityiskohtaista koulutusta heidän tuotteistaan. Haws kehittää, valmistaa ja kokoonpanee juoma-altaita, automaatteja ja erilaisia...

Fensterbau 2018 – lasi- ja alumiinialan ykköstapahtuma, Nürnberg Saksa 21.-21.3.2018

16-11-2018
Energiatehokkuus ja kestävyys yhdistettynä turvallisuuteen, muotoiluun sekä mukavuuteen ovat pääkriteereitä, kun nykyään kehitetään ikkunoita, ovia sekä julkisivuja. Vierailu Nurembergin messuilla on hyödyllistä etenkin kaikille lasi- sekä aluminiialan ammattilaislle. Tapahtumassa on esillä alan uusimmat innovaatiot...

Projecta Oy on yksi Suomen parhaista työpaikoista

16-11-2018
Projecta Oy on valittu yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place to Work -tutkimuksessa. Projecta asetti 3 vuotta sitten tavoitteekseen tulla toimialansa parhaaksi työpaikaksi. Henkilöstöön ja työympäristöön panostaminen on tuottanut nyt...

Korvenranta valmistautuu investoinnilla tulevaisuuden listoituslaatuun

16-11-2018
Korvenranta Oy on vuonna 1919 perustettu kolmannessa polvessa toimiva puualan perheyritys. Nykyisin Korvenranta Oy toimii alihankkijana useille toimialoille. Yrityksen liiketoiminta keskittyy kolmeen osaamisen alueeseen kalustekomponenttien sopimusvalmistukseen, projektikalusteisiin ja puulevyjen CNC-työstöön. Joustava tuotannonohjausjärjestelmä mahdollistaa erikokoisten tilausten valmistuksen...
Shopping Cart
Scroll to Top