Tapahtumassa esitellään, miten ArchiCAD taipuu rakennesuunnitteluun ja puutaloteollisuuden tuotantolinjojen cnc-koneiden ohjaamiseen.
Tapahtuman yhteydessä esittelemme muutamien käytännön esimerkkien avulla myös Weinmannin koneiden ja laitteiden mahdollisuuksia automatisoidussa tuotantoympäristössä. Esillä layout kuvauksia ja elävää kuvaa koneiden toiminnasta.
Tapahtuman parasta antia valmistuksen näkökulmasta on tuoda esille kuinka tärkeä osa hyvä ja laadukas suunnittelu on onnistuneelle ja tehokkaalle tuotannolle. Tämä pätee riippumatta siitä kuinka pitkälle automaatioaste on viety. Mitä pidemmälle automaatiossa mennään, sitä tärkeämmäksi tulee laadukkaan suunnittelun osuus.
Kone ja laite-esittelyssä tuomme esiin arkkitehdeille ja suunnittelijoille mahdollisuuksia joita ei ehkä ole kustannussyistä aikaisemmin teetetty tuotantolaitoksissa.
Ohessa norjalaisen asiakkaan 1-2-Tre kokemuksia ArchiFrame:sta ja esittelemme pari uuden version uusista ominaisuuksista. 1-2-Tre hyödyntää ArchiFramea siirtämään mahdollisimman paljon työtä tehdassalista ja työmaalta toimistoon.
Muutaman vuoden ohjelmiston haun jälkeen tutustuimme ArchiCADiin ja ArchiFrameen vuoden 2016 alussa. Kolmen viikon tutustumisen jälkeen valmistimme ensimmäisen talomme käyttäen CNC-konetta puukappaleiden katkaisuun ja koloamiseen. Muutamaa viikkoa myöhemmin laajensimme ArchiFramen käyttöä syöttämään wup-muotoisia CNC-tiedostoja Weinmann WEK120 & WMS työstöpisteelle seinäelementtien kokoonpanoa varten. Tällä linjalla kootaan monikerroksisia seinärakenteita mukaan lukien runko, naulaukset, merkinnät sekä levyjen että verhoilupaneelin leikkaaminen. Koekäyttövaiheen jälkeen olimme valmiita siirtymään täysin ArchiFrameen perustuvaan suunnitteluun. Olemme toimittaneet ArchiFramella mallinnettuja taloja jo lukuisille asiakkaille.
Meille tärkeää ArchiFrameen siirtymisessä on ollut säätöjen visuaalisuus ja mahdollisuus tehdä muutoksia minne vain. Aikasempaan järjestelmäämme verrattuna ArchiFramen tarjoama vapaus hallita jokaista työkalua, sahausta ja naulausta sekä lopputuloksen ja tietokoneen ruudulla näkyvän 3D-mallin samankaltaisuus on suuri edistysaskel. ArchiFramen helppo ”osoita ja rahaa”-tyyppinen muokkaus antaa mahdollisuuden muokata jokaista yksityiskohtaa. Myös mahdollisuus luoda omia automaatiota itse on ollut meille tärkeää.
Odotamme innolla, että opimme lisää ArchiFramesta ja sen tarjoamista huikeista mahdollisuuksista tulevina vuosina.
Suuri osa rakennustyöstä on siirtynyt toimistoon:

Ensin puuosat katkotaan ja kolotaan käyttäen ArchiFramen bvn-cnc-tiedostoja:
Sitten puuosat yhdistetään valmiiksi elementeiksi Weinmann WEK120 ja WMS työasemilla käyttäen ArchiFramella luotuja wup-tiedostoja:

Elementit kuljetetaan työmaalle ja nostetaan paikoilleen:

Katso tästä tuotesivut:
2) Mad.fi
Uusi ArchiFrame-versio
ArchiCAD 20-yhteensopiva versio on julkaistu. Kaikki uudet ominaisuudet ovat käytössä myös versioissa 16-19.
Tärkeimpiä uusia ominaisuuksia:
Omien rakennetyyppien tekeminen
Enää ei tarvitse avata xml-tiedostoa esimerkiksi runkorakenteen paksuuden vaihtamiseen tai eri rakennekerrosten määrittämiseksi.
Englanninkielinen video puurungoista:
Projecta ja Weinmann mukana M.A.D. iltapäivätapahtumassa Helsingissä 28.10.2016 4
ArchiFramessa on alustava tuki myös metallirungolle:
Painamalla Alt+Shift+F1 saa tilannekohtaista apua missä vain. Uusien ominaisuuksien oppimista helpottamaan on tehty runsaasti videoita. Videot auttavat myös saamaan vanhoista työkaluista täydet tehot.
Tuki Weinmann wup-cnc-tiedostoille
Wup-tiedostojen avulla ohjataan elementtien kasauskoneita. Wup-tiedostossa määritetään levytykset, verhoilut ja kerrosten väliset naulaukset.

Paranneltu ID-työkalu

Ja paljon muuta…
Kaikki uudistukset löytyvät versiolokista

Projecta Oy on yksi Suomen parhaista työpaikoista

Korvenranta valmistautuu investoinnilla tulevaisuuden listoituslaatuun

HOMAG Groupin osastolla näyttäviä uutuuksia Holz Handwerkissä!

Tapio – digitaalinen sovellusalusta puuteollisuuden arvoketjulle

Adelio Lattuada:n, Knittel Glass:in ja Kuka:n yhteistyöstä syntyi Lattatuda Robotic System

NYT SAATAVILLA – laadukkaat FLOTT-Metallintyöstökoneet konepajoille ja jälleenmyyjillemme!

Tervetuloa lasiseminaariin 8.2.2018 Tampereelle

Elumatec SBZ 122 / 75 viisiakselinen työstöyksikkö on voittanut arvostetun The German Design -suunnittelupalkinnon

Altendorf 111 vuotta! Legendaarisen F 45:n juhlaversio kampanjatarjouksessa!

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Eroon työstökoneiden lastuongelmista EXAIR lastuimurin kanssa

HOLZ-HANDWERK ja Fensterbau–messuilla huikeita uutuuksia 21.-24.3.2018 !

Jouluinen tervehdys Projectalta

Insipiroidu – Homag-asiakaslehti Inspiration, marraskuu 2017

Projecta ja Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä!

Nyt erä Homagin laadukkaita näyttelytilakoneita jopa -50% alennuksella!

Keraglass karkaisee, laminoi ja printtaa

Kiitos kaikille Vitrumissa vierailleille!

DOW CORNING silikonien brändinimi muuttuu DOWSIL silikoneiksi