Haemme Projectalle Turkuun  VARAOSAMYYJÄÄ

03.03.2020

Projecta on teollisuuden kone- ja komponenttitoimittaja, joka tuottaa asiakkaiden liiketoimintaa edistäviä ratkaisuja. Ratkaisujen tuottavuus syntyy yhteistyöstä asiakkaan kanssa sekä toimialakokemuksesta. Kokemusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita vuosien työllä.

Asiantuntemuksen lisäksi Projectan toimintaa leimaa ammattimaisuus. Välitämme ainoastaan ratkaisuja, jotka ovat tarkoitettuja tuloksentekoon. Edustamme alojensa johtavia kansainvälisiä päämiehiä ja olemme tunnettu innovatiivisen teknologian asiantuntija yli 70 vuoden kokemuksella. Toimipisteemme sijaitsevat Turussa ja Tallinnassa. Liikevaihtomme on 20 miljoonaa euroa ja teemme sen 45 huippuammattilaisen voimin.

Varaosamyyjän tehtävässä osallistut maahantuomiemme huipputuotteiden varaosien myyntiin valtakunnallisesti yritysasiakkaillesi osana jälkimarkkinatiimiämme. Otat vankalla palveluhalullasi ja teknisellä osaamisellasi haltuusi pitkäaikaisten yhteistyökumppaneidemme asiakassuhteiden hoidon ja yhteistyön kasvattamisen. Asiakkainasi on pääosin puu-, lasi-, ja alumiiniteollisuuden valmistavat yritykset.

Haemme teknisen myynnin ammattilaista tai sellaiseksi haluavaa, tai omaat työtaustasi tai harrastuneisuutesi pohjalta vankan teknisen osaamisen, ja haluat tuloksellisen asiakastyön pariin.

Tehtävässä menestyminen edellyttää

  • Soveltuva tekninen koulutus, insinööri tai teknikko
  • Hyvä tekninen ymmärrys tai valmius ymmärtää sulautettuja järjestelmiä varaosien näkökulmasta
  • Luontainen halu toimia ihmisten kanssa asiakaspalvelussa ja myös sisäisissä asiakkuuksissa
  • Normaalia parempi kyky toimia paineen alla
  • Hyvää suomen ja englanninkielen taitoa ja tietoteknisiä taitoja
  • Saksan kielen osaaminen iso etu (pääosin saksalaiset päämiehet)

Tarjoamme näköalapaikan suomalaiseen teollisuuteen kansainvälisten päämiestemme tuotteiden parissa, menestyneen myyntitiimin tuen ja mahdollisuuden oppia uutta. Toimit osana perheyritystä, jonka jokaisella tekijällä on aidot vaikutusmahdollisuudet omaan tehtävään ja toiminnan kehittämiseen. Panostamme voimakkaasti nykyaikaisten työkalujen hyödyntämiseen ja uusiin tapoihin tavoittaa asiakas.

Tule yhdessä meidän kanssamme rakentamaan Projectasta alansa parasta työpaikkaa!

Lisätietoja tehtävästä antaa asiakaspalvelujohtaja Jaakko Kuukasjärvi +358 20 771 3358

Hae tehtävää lähettämällä CV:si palkkatoiveineen 31.3.2019 mennessä: jaakko.kuukasjarvi@projecta.fi

Miten valita katkaisusaha?

31-10-2023
Puutavaran katkaisuun löytyy markkinoilta paljon erilaisia ratkaisuja, valinta riippuu aina tarpeesta. Tässä muutamia perusasioita, joita sahaa valittaessa pitää huomioida. Dimensiot Aluksi kannattaa selvittää mitkä ovat sen puutavaran dimensiot, jota sahalla…

Tuotanto WALLTEQ M-300:lla – WEINMANNin asiakas Braumandl siirtyi automaatioon

09-10-2023
Puurunkoisten taloelementtien valmistajan Braumandlin uudessa tuotantohallissa on uusi auomatisoitu tuotantolinja WALLTEQ M-300, jossa on uusia ominaisuuksia ja toimintoja. Florian Braumandl kertoo yritysfilosofiastaan, siirtymisestä automatisoituun tuotantoprosessiin ja paljon muuta! Kysy meiltä lisätietoja…

Projecta Oy järjestää ryhmämatkan WEINMANN Treffeille 14.-16.11.2023

09-10-2023
Tervetuloa WEINMANN Treffeille St. Johanniin. Projectan järjestämällä ryhmämatkalla voit tutustua puurunkoisten taloelementtien valmistuksessa käytettäviin koneisiin ja osallistua asiantuntijaluentoihin, sekä kuulla alan viimeisimmistä markkinatrendeistä. Tiistaina 14.11. ohjelmassa on talotehdasvierailu. Keskiviikkona 15.11.tutustumme…

Puumessut oli menestys

18-09-2023
Puumessut oli positiivinen yllätys. Osastolla oli mukavasti vierailijoita ja oli mukava tavata asiakkaita pitkästä aikaa kasvotusten. Asiakkaat olivat positiivisella mielellä ja investointeja suunnitellaan sekä tehdään, mikä poikkeaa uutisten antamasta kuvasta…

Haemme huoltotiimiimme kenttähuollon ammattilaista

04-07-2023
Projecta Oy on alansa johtava suomalainen teknisen kaupan konserni. Toimitamme asiakkaillemme räätälöityjä ratkaisuja mm. puutuoteteollisuuteen, alumiinintyöstöön sekä prosessi- ja tasolasiteollisuuden tarpeisiin. Edustamme alojensa johtavia kansainvälisiä päämiehiä ja olemme tunnettu innovatiivisen…

Riepe Frosted Edge Technology – Mattanauhan viimeistely on ratkaistu

29-05-2023
Korkeakiiltoiset pinnat ovat olleet pitkään suosittuja kalusteissa. Mattapintaiset kalusteet ovat tällä hetkellä markkinoiden uusin trendi. Vaikka tämä uusin trendi tarjoaa kuluttajalle uusia vaihtoehtoja, se asettaa valmistajille uusia teknisiä haasteita kappaleiden…

Haws-hätäsuihkut Projectalta kaikkiin tarpeisiin

11-05-2023
Projecta Oy toimii virallisena Haws-hätäsuihkujen ja tarvikkeiden maahantuojana Suomessa ja Virossa. Projecta Oy varastoi Turussa Haws-hätäsuihkuja ja suihkujen varusteita. Hätäsuihkuvalmistaja Haws on kehittänyt ja valmistanut hätäsuihkuja jo 1950-luvulta lähtien. Tuotanto…

LIGNA 15.-19.5.2023

12-04-2023
Puuntyöstöalan suurtapahtuma LIGNA.23 järjestetään tänä keväänä Hannoverissa Saksassa 15.-19.5.2023. Projectan konemyyjät ovat paikalla päämiestemme osastoilla. Sovitaan palaveriaika etukäteen, jolloin voimme tutustua yhdessä teitä kiinnostaviin ratkaisuihin!  Varaa meiltä aika henkilökohtaiseen kone-esittelyyn!…

elumatecin osastolla BAU-messuilla 17.-22.4.2023 Saksassa

03-03-2023
elumatec BAU 2023:ssa: keskitymme asiakkaidemme tarpeisiin ja ratkaisuihin sekä koko tuotantoketjuun BAU-messut pidetään Münchenissä (17.–22.4.2023) ja elumatec AG esittelee messuilla uutta tuotevalikoimaansa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. elumatecin tiimillä on messukuume: vihdoinkin…

Puukone 2023 positiivisessa hengessä!

02-03-2023
Projecta järjesti Turun seudulla Puukone messut yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Kolmen päivän aikana osallistuneissa yrityksissä vieraili kolmisen sataa asiakasta ympäri Suomen. Kaiken median luoman synkkyyden keskellä asiakaskunnassamme oli todella positiivinen…

Practive tour järjestettiin tammikuun lopulla

01-03-2023
Projectan perinteinen Practive tour seikkailtiin tammikuun lopulla Pohjois-Saksassa. Yhteensä 35 ryhmäläistä pääsi tutustumaan todella laajasti puuntyöstön ja kalusteiden valmistukseen. Tutustuimme rautaan, softaan ja paikalliseen tapaan tehdä kalusteita. Matkan aikana vierailimme…

Elumatec Tech Tour 14.-16.11.2022

01-12-2022
-vierailu uuteen Elumatecin Infocenteriin Saksassa teksti ja kuvat: Arto Parkko / Projecta Oy Projecta Oy järjesti ma 14. – ke 16.11.2022 Saksaan suuntautuneen Elumatec Tech Tourin, jossa käytiin tutustumassa Elumatec-koneita…

Practive Tour 23.-26.1.2023

29-11-2022
Tervetuloa tutustumaan puuntyöstön uusimpiin innovaatioihin! Tehdasvierailut: • HOMAG GmbH, Competence Center Herzebrock • Homag Bohrsysteme GmbH • Homag Kantentechnik GmbH • Altendorf GmbH • Karl Heesemann GmbH • Venjakob Maschinenbau…

Energy Box – Kompressorien tuottama kallisarvoinen lämpöenergia talteen

25-10-2022
Energian hinta on viimeisten kuukausien aikana puhututtanut niin kotitalouksia kuin yrityksiäkin. Monia huolettaa varsinkin tuleva talvi, kun tiloja tarvitsee lämmittää. Lämmityksen tarve nostaa kuluja ilman hinnannousuakin. Kompressorit tuottavat paljon lämpöenergiaa….

Projecta Oy ja Hi-Tech Education Oy ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen

21-10-2022
Ohjelmisto-osaamisen merkitys kasvaa myös meidän toimialallamme, nyt ja tulevaisuudessa. Vahvistaakseen asemaansa markkinoilla tällä osa-alueella Projecta Oy ja Hi-Tech Education Oy ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen 30.9.2022. Sopimuksen mukaisesti Projecta Oy:stä tulee…

projecta teki yhteistyösopimuksen HS Drive TeC:in kanssa

04-10-2022
Projecta ja saksalainen HS Drive Tec ovat tehneet yhteistyösopimuksen karamoottorien ja muiden laitteiden korjauspalvelusta. Sopimus on voimassa Suomessa ja Virossa. Sopimusta olivat tekemässä huoltopäälikkö Rami Seppälä , toimitusjohtaja Tuomas Hilakari,…

Uusi Elumatec InfoCenter on avattu Mühlackeriin, Saksaan

06-09-2022
Maailman johtava alumiini-, PVC- ja teräsprofiilintyöstökoneiden valmistaja Elumatec on avannut uuden huippuosaamiskeskuksen, joka on ainoa laatuaan alallaan. Keskus tarjoaa laajan valikoiman esittely-, koulutus- ja testausmahdollisuuksia koko Elumatec-tuotevalikoimalle. Elumatec näyttelytilaan mahtuu…

Messuraportti: HOLZ-HANDWERK 2022 Nürnbergissä pääsi vihdoin toteutumaan

24-08-2022
Nürnbergin HOLZ-HANDWERK-näyttelyn myötä yksi puuteollisuuden suurista messuista järjestettiin jälleen paikan päällä pitkän koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Vaikka HOMAG järjesti välikauden aikana verkkomessuja, live-tapahtumia on aidot kohtaamiset paikan päällä korvaamattomia. Puun…

Homag uutuus – Cutting Assistant

24-08-2022
Cutting Assistant -sahausavustaja tukee levynpaloittelun optimoinnissa, osien merkitsemisessä ja sahausprosessissa ja se sopii kaikkiin manuaalisahoihin. Levynpaloittelu voidaan optimoida vain yhdellä napsautuksella ja siirtää koneen sovellukseen.

Exair Cabinet Cooler® – sähkökeskuksien ja muiden suljettujen koteloiden viilennykseen

24-08-2022
Exair Cabinet Cooler® -kaappi- ja kotelojäähdytinjärjestelmä on edullinen tapa viilentää sähkökeskuksia ja muita suljettuja koteloita. Kesällä lämpötilan noustessa sähkökaapit kuumenevat liikaa, Cabinet Cooler on helppo ja edullinen ratkaisu elektroniikan viileänä pitämiseen!…

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top