Projecta & Altendorf – yhteistyötä jo yli puoli vuosisataa

08.01.2019

Jo yli 50 vuotta Projecta Oy on maahantuonut yksinoikeudella saksalaisen Altendorfin tarkistuspyörösahoja. Altendorf on perustettu jo vuonna 1906 ja vuoden 1956 jälkeen se on keskittynyt vain ja ainoastaan tarkistuspyörösahojen valmistukseen, joita onkin tehty jo yli 150 000.

Altendorfin pääkonttori ja tehdas on ollut vuodesta 1919 Mindenin kaupungissa Saksassa ja nykyisellä paikallaan se on ollut vuodesta 1974 lähtien. Tässä tehtaassa valmistetaan Projectalla myynnissä olevista malleista F45, WA80 TE sekä WA 80 X ja sinne on keskitetty myös Altendorfin koko tuotekehitys ja varaosien varastointi. Täällä saavat koulutuksensa myös kaikkien maahantuojien – kuten myös Projectan – huoltomiehet, jolla taataan se, että vian sattuessa on ammattilaisen apu lähellä.

 

  
F45WA80 TEWA80 X

Tutustu tästä tarkistuspyörösahoihin.

 

Altendorf – kuten muutkin valmistajat – joutuvat etsimään uusia markkinoita kehittyviltä alueilta ja siksi vuonna 1995 avattiin tehdas Qinhuangdaoon, Kiinaan. Täällä tehdään mallit WA6 ja WA8, jotka pääosin myydään Aasian alueella. Koneet ovat aitoja Altendorfeja siinä missä Euroopassa valmistetut mallitkin ja Eurooppaan tuotaessa ne täyttävät kaikki CE-normien mukaiset määräykset.

Mallit eivät ole Projectan ”aktiivisella” markkinointilistalla, mutta pyydettäessä voimme tarjota näitäkin malleja. Koneiden alkuperä tehdään tällöin myös selväksi.

Altendorfin mallit F45 ja WA 80 ovat kummatkin muokattavissa jokaiseen tarpeeseen sopivaksi. Molempiin sahoihin on perusversioiden lisäksi saatavilla runsaasti lisävarusteita. Kaikilla ei ole tarve samoihin varusteisiin ja koulutetun myyntihenkilöstömme kanssa jokainen pystyy rakentamaan juuri sellaisen laitteen, joka sopii siihen työhön ja niille materiaaleille, mitä on käytössä.

Kolmas Projectalla myynnissä oleva Altendorf-malli on Start45. Se on peruskäyttöön tarkoitettu valmis paketti, jossa on kaikki tarvittavat perusvarusteet niin levykomponenttien, massiivipuun kuin muovien ja alumiinin sahaukseen.

 

 

Pyrimme pitämään varastossamme nopeaan toimitukseen ainakin yhtä sahaa / malli. Mutta tällä hetkellä saha kuin saha saadaan toimitettua 4-6 viikon toimitusajalla – kokoonpanosta riippumatta.

 

Kun valitset yhteistyökumppaniksesi Altendorfin ja Projectan,
niin tiedät saavasi varmasti sellaisen laitteen,
mikä sopii teidän tarpeisiinne eikä vain sinne päin.
Lisäksi huolto- ja varaosapalvelu pelaa mutkattomasti koko laitteen elinkaaren ajan.

 

Täältä löydät Altendorf F45 suomenkielisen esitteen.

 

 

Petri Leivonen

Petri Leivonen

+358 20 771 3325
tuotepäällikkö
puuntyöstökoneet
Toni Kytöviita

Toni Kytöviita

+358 20 771 3228
tuotepäällikkö
Jukka Nevavuo

Jukka Nevavuo

+358 20 771 3308
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija

markkinointi

Jussi Jalava

Jussi Jalava

+358 20 771 3204
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Jari Kurikka

Jari Kurikka

+358 20 771 3368
palvelupäällikkö

peruskoneet
asiakaspalvelu

Jouni Häkkänen

Jouni Häkkänen

+358 20 771 3320
myyntipäällikkö

puuntyöstökoneet

Sebastian Tamminen

+358 20 771 3303
varatoimitusjohtaja
Black Friday

Projectan Black Friday tarjoukset

24-11-2023
KÄYTETTY HYVÄKUNTOINEN JA HUOLLETTU LISTOITUSKONE Brandt KDF 660 C vm. 2004 Hinta nyt 14 900 € (alv 0%) asennettuna. Tarjous voimassa vuoden 2023 loppuun. Lisätietoja koneesta Kaikki Projectan varastossa olevat...
ALUP webinaari

Tervetuloa ALUP-webinaariin 14.12.2023 – Laadukkaat ja energiapihit alle 30 kW:n paineilmaratkaisut

14-11-2023
Tiedätkö, kuinka kompressorin ja kompressoriaseman laatu vaikuttavat yrityksesi liiketoimintaan? Entä paineilman laatu? Tule ALUP:in järjestämään webinaariin oppimaan lisää luotettavasta ja laadukkaasta paineilmantuotannosta. Webinaari on hyödyllinen erityisesti pienemmän paineilman tarpeen omaaville...