Laura Kangasniemi ja Sebastian Tamminen

Projecta sponsoroi urheilijaa matkalla paraolympialaisiin – yhteiset arvot ratkaisivat

01.02.2026

Projecta on solminut sponsorisopimuksen paraurheilijan Laura Kangasniemen kanssa. Kyseessä ei ole pelkkä urheiluyhteistyö, vaan kumppanuus, joka perustuu yhteiseen arvomaailmaan ja ajattelutapaan.

Valinnan taustalla ei ollut vain urheilullinen menestys tai tulevat tavoitteet, vaan koko urheilijan tähänastinen elämänkaari. Tie loukkaantumisesta takaisin huipulle vaatii poikkeuksellista peräänantamattomuutta, pitkäjänteisyyttä ja kykyä rakentaa oma polkunsa uudelleen. Tämä on ollut matka, jossa mikään ei ole tullut valmiina – vaan kaikki on rakennettu työn, sitoutumisen ja omien ratkaisujen kautta. Samat arvot ovat ohjanneet myös Projectaa.

Peräänantamattomuus yhdistää

Laura teki paralympiadebyyttinsä Pariisin paralympialaisissa vuonna 2024 hevosensa Goldprinsin kanssa. Matka loukkaantumisesta huipulle ei ole syntynyt sattumalta, vaan vuosien työnä, jossa suunta on pidetty kirkkaana ja arki rakennettu tavoitteiden ympärille. Juuri tämä elämäntarina ja tekemisen tapa olivat keskeinen syy sille, miksi Projecta halusi lähteä mukaan tukemaan Lauraa.

Projecta on lähes 80-vuotisen historiansa aikana kohdannut monia muutoksia ja haasteita. Teollisuuden suhdanteet, teknologian kehitys ja markkinoiden murrokset ovat vaatineet jatkuvaa uudistumista ja rohkeutta tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä.

Menestys ei ole syntynyt oikoteitä pitkin, vaan kehittämällä toimintaa askel askeleelta, pitämällä kiinni laadusta ja viemällä projektit aina maaliin asti – myös vaikeina aikoina. Juuri tämä ajattelutapa yhdistää Projectaa ja sponsoroimaamme urheilijaa.

Kyse on kyvystä katsoa eteenpäin, jatkaa tekemistä silloinkin, kun tie ei ole helppo, ja rakentaa tuloksia pitkäjänteisesti.

Kumppanuus, joka perustuu arvoihin

Projectalle tämä sponsorointi ei ole näkyvyyttä logolla, vaan arvovalinta. Haluamme tukea ihmistä ja projektia, joissa:

  • menestys syntyy työn kautta
  • vastoinkäymiset käännetään voimavaraksi
  • kehitys on pitkäjänteistä ja tavoitteellista

Näitä samoja periaatteita sovelletaan Projectan jokapäiväisessä työssä teollisten ratkaisujen parissa – siellä missä asiakkaan tuotanto ei saa pysähtyä ja ratkaisut on rakennettava kestämään.

Olemme ylpeitä tästä uudesta kumppanuudesta ja seuraamme innolla Lauran matkaa kohti seuraavia paralympialaisia.

Lue Lauran matkasta paraurheilijaksi

Teija Ahola

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija
markkinointi
Acurat lanseeraus

Acurat by Robland lanseerataan Suomessa

29-01-2026
Acurat by Robland edustaa Roblandin koneiden uutta sukupolvea. Saha on kehitetty tiiviissä yhteistyössä käyttäjien ja myyjien kanssa, hyödyntäen Roblandin yli 60 vuoden kokemusta teollisesta koneenrakennuksesta. Kehitystyön lähtökohtana on ollut kuunnella...
System TM ja Projecta yhteistyöhön Vasemmalta tuotepäällikkö Jani Hiula Area Sales Manager Allan Them CSO Per Jørgensen ja varatoimitusjohtaja Sebastian Tamminen

Projecta Oy ja System TM:n myynti- ja huoltoyhteistyön Suomessa 1.1.2026 alkaen

07-01-2026
Projecta Oy ja System TM ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen, jonka myötä kaikki System TM:n myynti- ja huoltotoiminnot Suomessa siirtyvät Projecta Oy:lle 1. tammikuuta 2026 alkaen. System TM:n tuotteita Suomessa edusti...
Tavarahissit Proectalta

Hyödynnä vuoden lopun budjetit – varmista Ergolyft-tavarahissi ajoissa vuodelle 2026

05-12-2025
Tee päätös ajoissa – varmista tulevan vuoden toimitus ja kilpailukykyinen kokonaisratkaisu."
Skill Glass

Skill Glass – huippuluokan teknologiaa lasin työstöön

03-12-2025
Projectan lasintyöstökonevalikoima kasvaa jälleen, kun yhteistyö italialaisen Skill Glassin kanssa tuo Suomeen alan moderneimpiin kuuluvaa pystysuuntaista lasinkäsittelyteknologiaa. Skill Glass on tunnettu laadusta, innovaatioista ja luotettavuudesta, ja sen koneet tarjoavat kilpailuetua...
ITECH

ITECH – tehokkuutta eristyslasituotantoon ja lasin pesuun

03-12-2025
Projecta tuo valikoimaansa italialaisen ITECHin, joka tunnetaan laadukkaista eristyslasilinjoista ja pystypesukoneista. ITECH tarjoaa ratkaisuja niin pienille, keskisuurille kuin suurille lasialan yrityksille – aina modulaarisilla ja täysin automatisoiduilla kokonaisuuksilla. ITECHin ratkaisut...
MTI Nelipääkulmapuristin AS4

MTI – tehokkuutta ja automaatiota alumiini-, puu- ja PVC-profiilien valmistukseen

03-12-2025
Projecta laajentaa tuotevalikoimaansa myös metallirakentamisen ja ikkuna- ja ovivalmistuksen puolella yhteistyöllä ranskalaisen MTI:n kanssa. Vuodesta 1992 toiminut MTI on erikoistunut ALU-, PUU- ja PVC-profiilien tuotantoon suunniteltuihin koneisiin ja automaatiolinjoihin —...

Haemme Huoltoteknikkoa / Huoltoinsinööriä huoltotiimiimme

14-11-2025
Haemme nyt huollon asiakaspalvelutiimiimme HUOLTOTEKNIKKOA / HUOLTOINSINÖÖRIÄ vahvistamaan loistavaa huoltotiimiämme. Tehtävässä tulet työskentelemään teollisuuden koneiden ja laitteiden monipuolisissa huoltotehtävissä. Olet tärkeä osa huoltotiimiämme ja pääset työskentelemään todellisten ammattilaisten kanssa. Tyypillisiä...
Jani Hiula Projectan konemyyntiin

Nimitysuutinen: Jani HiUla Projectan konemyyntiin

10-11-2025
Projectan konemyynnissä aloitti uutena tuotepäällikkönä 29.10.2025 Jani Hiula. Hänen vastuualueekseen tulee pääosin massiivipuuteollisuuden koneet ja laitteet. Hiulalla on pitkä kokemus puualalta sekä suunnittelun että myynnin tehtävistä, aiempina työnantajinaan Pinomatic ja...

Projecta ja TTKE solmivat strategisen kumppanuuden – terät ja teräpalvelut täydentävät Projectan tarjontaa

10-11-2025
Projecta Oy:llä on vahva osaaminen ja kattava tuotevalikoima puutuoteteollisuuden eri tarpeisiin. Tarjonta laajenee nyt merkittävästi koneissa käytettävien terien ja teräpalvelujen suuntaan: Projecta Oy ja Tampereen Terä- ja Kone-edustus Oy (TTKE)...
Turomas lasintyöstökoneet

Projecta tuo Suomeen Turomasin lasintyöstökoneet

07-11-2025
Projecta on aloittanut yhteistyön espanjalaisen Turomasin kanssa ja tuo nyt koko Turomasin laajan lasintyöstökonevalikoiman Suomen markkinoille. Turomas on yli 40 vuoden kokemuksellaan yksi Euroopan johtavista lasinkäsittelylaitteiden valmistajista, tunnettu erityisesti älykkäistä...
Teknologiamessut Everloy

Everloy – korkealaatuiset suuttimet teollisuuden vaativiin olosuhteisiin

29-10-2025
Tervetuloa tutustumaan Everloyn teollisuussuuttimiin Teknologia 25 -messuilla! Löydät meidät Projectan osastolta 6H20. Japanilainen Everloy tunnetaan maailmanlaajuisesti korkealaatuisista suuttimistaan, jotka on suunniteltu kestämään vaativissakin prosessiolosuhteissa. Everloyn suuttimet tarjoavat tarkan sumutusjäljen, erinomaisen...
Teknologiamessut Exair

Tervetuloa tutustumaan Exair-paineilmaratkaisuihin Teknologia 25 -messuilla

29-10-2025
Tervetuloa tapaamaan meitä Teknologia 25 -messuille Helsingin Messukeskukseen 4.-6.11.2025! Projecta esittelee osastolla 6H20 monipuolisia Exair paineilmasovelluksia, jotka parantavat tuotannon tehokkuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta. Exair on maailman johtavia paineilmalla toimivien laitteiden...
Teknologiamessut liittimet

Projectalta liitin- ja letkuratkaisut jäähdytykseen ja lämmönhallintaan

27-10-2025
Lämpötilojen hallinta on kriittisen tärkeää kaikilla teollisuudenaloilla. Ylikuumenemisella voi olla kohtalokkaat seuraukset ja peruuttamattomat vaikutukset valmistettuihin tuotteisiin ja itse tuotantoprosessiin ja -laitteisiin. Legris & Rectus kehittävät jatkuvasti uusia liitinratkaisuja nesteensiirtojärjestelmiin,...
Weinmann Treff

WEINMANN Treff 2025

21-10-2025
12.–13. marraskuuta 2025 | klo 9.00–17.00St. Johann-Lonsingen, Saksa Alan kohtaamispaikka puurakentajille! Puurakentamisen ammattilaiset kokoontuvat jälleen WEINMANN Treff -tapahtumaan 12.–13. marraskuuta 2025 St. Johann-Lonsingenissa, kauniilla Schwabenin Alpeilla. Tapahtumassa esitellään uusimmat kone-...
Weinmann TechTour 2025

Projecta vei puurakentamisen ammattilaiset Weinmann TeqTourille Puolaan

25-09-2025
Projecta järjesti suomalaisille teollisen puurakentamisen ammattilaisille matkan Puolaan Weinmann TeqTour -referenssikierrokselle. Matka tarjosi osallistujille mahdollisuuden tutustua alan uusimpaan teknologiaan, nähdä käytännön ratkaisuja moderneissa talotehtaissa, hakea ideoita tulevaisuuden hankkeisiin sekä verkostoitua...
Korvenranta investoi listoitussoluun

Korvenranta Oy investoi huippuluokan listoitussoluun – jopa nelinkertainen kapasiteetti 

19-08-2025
Korvenranta Oy, Projecta Oy ja HOMAG Group ovat päättäneet pitkään jatkuneen neuvotteluprosessin, joka johti Korvenranta Oy:n historian suurimpaan investointiin: uuteen, täysin automatisoituun listoitussoluun.  Järvelässä toimiva, jo 105 vuotta sitten perustettu...
Schuler workshop

Uutuuspalvelu: SCHULER Starter Workshop Production Optimization

19-08-2025
– tehokkuutta tuotantoon kahden päivän työpajassa  Tuotannon kehittäminen on jatkuvaa työtä, mutta usein tarvitaan ulkopuolista näkemystä tunnistamaan todelliset teostamispotentiaalit. SCHULER Starter Workshop Production Optimization on juuri tätä varten suunniteltu palvelu:...
Puumessut 2025

Projecta esittelee uutuuksia Puumessuilla

19-08-2025
– tule näkemään koneet toiminnassa Puumessuilla Projectan osastolla B326 pääset tutustumaan kolmeen huippuluokan puuntyöstökoneeseen, jotka tuovat tehokkuutta, laatua ja uusia mahdollisuuksia tuotantoon. Messujen ehdoton katseenvangitsija on HOMAG EDGETEQ P-200, joka...
Ligna 2025 yleiskuva HOmagin osastosta

Ligna 2025 Terveisiä Homagin osastolta

17-06-2025
LIGNA 2025 oli paljon enemmän kuin pelkkä messutapahtuma – se oli täynnä innovaatioita ja edelläkävijyyttä. Suurimman päämiehemme -Homagin - koko tuotanto esittäytyi ensimmäistä kertaa yhdessä paikassa hallissa 14 ja vierailijoille...
PNR kostutusjärjestelmät

Lastulevyjen valmistuksessa ja laminoinnissa tasainen kosteutus parantaa lastulevyjen laatua

13-06-2025
Lastulevyjen tuotannossa kosteuden tasainen jakautuminen on keskeistä laadun kannalta. Erityisesti ennen laminointia paneelien epätasainen kosteuspitoisuus aiheuttaa usein ongelmia; paneelien vääntymistä tai laminaattien huonoa kiinnittymistä. PNR Italia on kehittänyt räätälöidyn kostutusjärjestelmän,...
Shopping Cart
Scroll to Top