Mellano Oy luottaa innovatiiviseen Homag VKS-sarjan pakkaustuotantokoneeseen
Mellano Oy on Suomen johtava kiintokalusteiden omamerkkivalmistaja ja suurin MDF-ovien valmistaja. Mellanon asiakaslähtöisten liiketoimintamalli on erikoistunut vaativiin, nopeisiin ja joustaviin toimituksiin sekä korkeaan laatutasoon. Yhtiö on osa PRT-Forest Oy konsernia, joka on kasvava puutuoteteollisuuden toimija ja yksi suurimmista pohjoissuomalaisista yrityksistä.
Mellanolla pakkaamisen menetelmäkehitys on jäänyt muiden tuotannon prosessien kehityksen jalkoihin. Ongelmana on standardoimaton pakkaus, joka jää usein heikoksi ja aiheuttaa kuljetus-reklamaatioita. Lisäksi vallitseva pakkaamismenetelmä, kartonkiin kääriminen, kuormittaa työntekijöitä fyysisesti. Työergonometria on näin ollen puutteellista. Vallitsevien menetelmien puutteellisuuden vuoksi käytettävien pakkausmateriaalien määrää sekä hävikkiä ei päästä mittaamaan. Tulosten puuttuessa myöskään toimintaa ei pystytä tehokkaasti parantamaan.
Ratkaisuna näihin haasteisiin Projecta Oy on toimittanut syyskuussa Mellanolle Homag Automation VKS 200 pakkaustuotantokoneen.

VKS leikkaa, rei’ittää ja nuuttaa aaltopahvia automaattisesti ja jatkuvatoimisesti taiteltaviksi pahvilaatikoiksi tai tuotesuojiksi
Ratkaisu mahdollistaa uusien pakkaus/tuotesuojausratkaisuiden innovoinnin, valmistamiseen ja hyödyntämisen.
Tavoitteena on pakkausmateriaalien määrän optimointi, kartonkivarastoon sitoutuneen pääoman vapautus, tekemisen helpottuminen/tuotannon virtauksen parantaminen, reklamaatioiden eliminointi ja pakkausten visuaalisuuden parantaminen.

VKS 200 mahdollistaa myös pitkien tuotteiden
kartonkisuojauksen

Projecta Oy ja System TM:n myynti- ja huoltoyhteistyön Suomessa 1.1.2026 alkaen

Hyödynnä vuoden lopun budjetit – varmista Ergolyft-tavarahissi ajoissa vuodelle 2026

Skill Glass – huippuluokan teknologiaa lasin työstöön

ITECH – tehokkuutta eristyslasituotantoon ja lasin pesuun

MTI – tehokkuutta ja automaatiota alumiini-, puu- ja PVC-profiilien valmistukseen

Nimitysuutinen: Jani HiUla Projectan konemyyntiin

Projecta ja TTKE solmivat strategisen kumppanuuden – terät ja teräpalvelut täydentävät Projectan tarjontaa

Projecta tuo Suomeen Turomasin lasintyöstökoneet

Everloy – korkealaatuiset suuttimet teollisuuden vaativiin olosuhteisiin
Tervetuloa tutustumaan Exair-paineilmaratkaisuihin Teknologia 25 -messuilla

Projectalta liitin- ja letkuratkaisut jäähdytykseen ja lämmönhallintaan

WEINMANN Treff 2025

Projecta vei puurakentamisen ammattilaiset Weinmann TeqTourille Puolaan

Korvenranta Oy investoi huippuluokan listoitussoluun – jopa nelinkertainen kapasiteetti

Uutuuspalvelu: SCHULER Starter Workshop Production Optimization

Projecta esittelee uutuuksia Puumessuilla

Ligna 2025 Terveisiä Homagin osastolta

Lastulevyjen valmistuksessa ja laminoinnissa tasainen kosteutus parantaa lastulevyjen laatua

Uutuus: HOMAG EDGETEQ P-200 – Digitaalista reunatulostusta ilman rajoja