Riikku Group Oy on vuonna 2005 perustettu alumiini- ja lasirakentamisen yritys, jossa työskentelee yli 120 ammattilaista. Toiminta kattaa metalli- ja lasirakenteisten julkisivu-, parveke- ja terassituoteratkaisujen asiantuntijamyynnin, suunnittelun, valmistuksen ja mittatarkan asennuksen. Riikku Group Oy:n vahva kasvu ja kehitys perustuvat laadukkaisiin Suomessa valmistettuihin tuotteisiin sekä laajaan osaamiseen kokonaisprojektien eri työvaiheissa. Yrityksen päätoimipiste ja nykyaikainen tehdas sijaitsevat Alavudella Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi yrityksellä on aluetoimistot Vantaalla ja Raisiossa.

Laatua raaka-aineista lopputuotteeseen saakka
Riikku Group panostaa vahvasti laatuun ja kehitykseen. Yritys valmistaa asiakkailleen korkealaatuisia ja kilpailukykyisiä tuotteita ja aikataulut pitävät. Hyvälaatuisten tuotteiden aikaansaamiseksi Riikku Group käyttää parhaita mahdollisia raaka-aineita, luotettavia tavarantoimittajia, alihankkijoita sekä muita yhteistyökumppaneita. Tuotteet ja toimitukset täyttävät laatu- ja viranomaisvaatimukset. Koneiden ja laitteiden on oltava myös huippulaatuisia ja tarkoituksenmukaisia, jotta tuotanto sujuu jouhevasti ja aikatauluissa pysytään.
Kasvavan tuotannon tarpeisiin tarvittiin luotettavan toimijan laatukone
Voimakkaasti kasvavan tuotannon myötä alumiiniprofiilien työstöön tarvittiin lisäkapasiteettia. Riikku Groupilla oli käytössä jo Elumatecin CNC-työstökeskus SBZ630, joka on toiminut odotusten mukaan. Tärkein kriteeri uuden laitteen valinnan kannalta oli laitteen laatu sekä mahdollisuus profiilin monipuoliseen työstöön. Riikku Group hankki Projectalta Elumatecin CNC-työstökeskus SBZ628XL-R:n. Laite on ollut käytössä nyt neljä kuukautta ilman ongelmia. Toimitus oli kohtuullisen nopea ja Elumatecin etätuki toimii hyvin. Yhteistyö Elumatecin kanssa on sujunut aina moitteettomasti ja koneet ovat luotettavia.
Ympäristövastuullinen toimija
Riikku Group tuntee myös yritystoimintansa aiheuttamat ympäristövaikutukset, joita pyritään vähentämään jatkuvan parantamisen periaatteella. Yrityksen käyttämät raaka-ainemateriaalit ja tuotteet ovat kierrätettäviä. Lajittelu on sekä valmistuksen että asennuksen punainen lanka. Tuotteet pyritään toimittamaan työmaille mahdollisimman vähillä rahdeilla ja täysillä kuormilla – oikeat tuotteet, oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan.

TJT-Kalusteen automatisoidun varasto-saha -kokonaisuuden asennus sujui ilman tuotantokatkosta

Uusi ultraäänipesukone tehostaa pesuprosesseja Silmetillä Tuusulassa

Asiakaamme Lohjalla valitsi Projectan toimittaman Idea Machinen pesuratkaisun

FinnMirror: Investointi Homagin robottisahaan auttoi poistamaan tuotannosta pullonkaulan

Puusepänliike Wooden Oy panostaa tuotannon automatisointiin ja robotisointiin

Karelia-Ikkuna Oy investoi Homag Centateq S-900 työstökeskukseen

Raision Puusepät Oy

STOPE MITTAVASTE YHDISTETTYNÄ SPEED RULLARATAAN

PLG Oy korvasi vanhat kompressorinsa uusilla — Kun energian hinta nousee, investoinnit maksavat itsensä takaisin

Lasivalmistaja PLG peräänkuuluttaa konetoimittajaltaan laatua ja luotettavuutta

Valomainos Oy investoi uuteen alumiiniprofiilin lävistys- ja sahauslinjaan

FM-Haus valtavirtaistaa puurakentamista — Ekologinen puu on huomisen materiaali

Kuopion Woodi työstää kotimaista massiivipuuta Projectan koneilla

Lasirakentamisen moniosaaja Rakla

Tuusmet – apteekkarin kumppani

Lakeus Design tarjoaa asiakkailleen korkeaa laatua

Jukkatalo valitsi Winlet 350 apukurottajan lasien asennukseen

Rei-Kauluste luottaa Altendorfin laatuun

Korvenranta valmistautuu investoinnilla tulevaisuuden listoituslaatuun

Riikku hankki monipuolisen CNC-työstökeskuksen

Keravent löysi ratkaisun levyjen sahaukseen

Janimatic valitsi luotettavan Aircomin alumiiniputkiston paineilmaverkostokseen

Pinjasto Oy: Huoltosopimus varmistaa, että huollot tehdään ennaltaehkäisevästi

Projecta ja Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä!

Mellano Oy luottaa innovatiiviseen Homag VKS-sarjan pakkaustuotantokoneeseen

Koskisen vaneritehdas teki suuren panostuksen CNC-tekniikkaan

AB Verdek Oy uudisti tuotantoaan Homag BMG311 CNC-koneella

Miehittämätön RFID tuotantosolu SAKKY:lle Kuopioon

Oulun Lasipalvelu hankki Intermac -lasipöydän tuotannon hermokeskukseen

Imagonille lisää kapasiteettia Elumatecin SBZ150 -työstökeskuksella

- 1
- 2