Tehokkaammin, tarkemmin, automaattisemmin!

16.11.2018
Suomalainen valmistaloteollisuus toimii edelleen pääosin hyvin perinteisin ja työvoimavaltaisin menetelmin. Tilauskannan kasvaessa tämä aiheuttaa uudenlaisia ongelmia. Miten voimme valmistaa taloelementtejä tai -moduuleita entistä nopeammin laadun kärsimättä, kun vielä samaan aikaan suuret ikäluokat siirtyvät vääjäämättä eläkkeelle? Monella tehtaalla kasvun rajoitteeksi tulee myös käytettävissä olevat neliöt.
Weinmann, saksalainen puurakenteisen taloteollisuuden koneiden ja laitteiden valmistaja, alansa maailman markkinajohtaja, mielletään useasti varteenotettavaksi ratkaisuksi vain suurille talonrakennusalan toimijoille. Luulo perustuu todennäköisesti siihen, että tähän mennessä linjoja on Suomessa toimitettu vain suurille taloelementtien valmistajille. Moni on kuullut myös Ruotsiin toimituksessa olevasta Lindbäcks Bygg AB:n ”supertalotehtaasta”, jonka pääkonetoimittaja Weinmann on. Monelle suomalaiselle pientalovalmistajalle on tullut yllätyksenä, että Euroopassa, esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, moni Weinmannin asiakas onkin pk-sektorin toimija.
WALLTEQ M-120 tehtaan tiloissa hyväksyntätesteissä
Koska nykyinen sukupolvi käyttää tietokoneita ja ohjelmistoja yhtä sujuvasti kuin vanhempamme käyttivät mittanauhaa, on tuotannon tehostaminen automaation avulla ylösajon ja käyttöönoton kannalta entistä varteenotettavampi vaihtoehto. Kapasiteetin nostaminen automaatiolla vain on tähän mennessä koettu monelle talovalmistajalle hyväksi, mutta liian arvokkaaksi ratkaisuksi. Tähän tarpeeseen Weinmann on kehittänyt edullisen ja kompaktin WALLTEQ M-120 CNC-ohjatun automaattisen monitoimisillan, joka on erinomainen ratkaisu yritykselle, joka haluaa kehittää tuotantoaan uusimman teknologian avulla. Silta voidaan toimittaa muutamien teknisten ehtojen täyttyessä joko itse rakennettavan tai nykyisen kasauspöydän päälle asennettuna tai Weinmannin toimittamilla kasauspöydillä varustettuna. Tarjolla on myös ”Professional Edition” -versio, kompakti kääntöpöytä – linja, joissa ensimmäisellä pöydällä kasataan runko ja levytetään sisäpuoli, jonka jälkeen elementti naulataan, työstetään ja käännetään toiselle pöydälle, jossa elementti eristetään ja levytetään toiselta puolelta. Tämän jälkeen monitoimisilta naulaa ja työstää toisen puolen, jonka aikana työntekijät voivat rakentaa ensimmäisellä pöydällä seuraavan elementin runkoa.
Asiakas päättää millaisilla naulaimilla monitoimisilta varustetaan
Monitoimisilta on nopeudeltaan ja työstötarkkuudeltaan ihmiskäteen verrattuna ylivoimainen. Esimerkiksi saksalainen Construction Center St. Johann GmbH & Co. KG on alle 10 hengen yritys, joka WALLTEQ M-120:n avulla kykenee valmistamaan noin 50 taloa vuodessa. Saksan erilaisten rakennusmääräysten takia luku ei luonnollisesti ole aivan vertailukelpoinen Suomeen, mutta hyvän käsityksen automaation mahdollisuuksista se silti antaa.
WALLTEQ M-120 työstöjälkeä asiakkaan tuotannossa
Suomi ja Skandinavia ovat yleisesti olleet puurakenteisten valmistalojen toimittajana edelläkävijä maailmassa. Olemmeko Suomessa valmiit ottamaan seuraavan askeleen ja valmistamaan taloja entistä tehokkaammin, tarkemmin ja automaattisemmin?
Toni Kytöviita

Toni Kytöviita

+358 20 771 3228
tuotepäällikkö

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija

markkinointi

Jukka Nevavuo

Jukka Nevavuo

+358 20 771 3308
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Winlet nähtävillä ja koeajettavissa Turussa!

16-11-2018
Winlet 350 nähtävillä ja koeajettavissa meillä Turussa! Käyttämällä Winlet apukurottajaa voidaan parantaa merkittävästi työn turvallisuutta ja ergonomiaa. Jopa satoja kiloja painavat ikkunaelementit saadaan nostettua, kuljetettua asennuspaikalleen ja asennettua helposti ilman...

WEINMANN toimittaa Euroopan moderneimman talotehtaan Ruotsiin

16-11-2018
Image rights/ photographer: Company Lindbaecks Bygg AB Perinteikäs ruotsalainen asuntovalmistaja Lindbäcks Bygg AB on solminut sopimuksen paikallisen edustajan kanssa WEINMANN:n tuotantolinjan toimittamisesta. Kaupan solmimisen myötä Euroopan modernein tehdas nousee Piteåån,...

Reinboldilla on liuta vastustamattomia messutarjouksia!

16-11-2018
REINBOLD LIGNA MESSUKAMPANJA! Saksalaisella murskainten ja briketti puristimien valmistajalla Reinboldilla on liuta vastustamattomia messutarjouksia!   Nyt on murskainten hinnat murskattu ja puristimien hinnat puristettu todella pieneen! Ota yhteyttä ja kerro murskaus...

Uusi Bete-esite on julkaistu!

16-11-2018
Uuteen Bete-esitteeseen on koottu Beten säiliönpesusuuttimet. Säiliönpesu onnistuu Beten pyörivillä pesusuuttimella, kiinteästi asennetuilla suuttimilla tai neste- tai sähkökäyttöisillä pistesuihkupesureilla. Uudessa esitteessä mukana myös uusi säiliönpesurimalli Orbitor100.   BETE on suutinteknologian...

Uutta osaamista Projectan tiimiin

16-11-2018
Arto Parkko Olen 32-vuotias konetekniikan diplomi-insinööri Raisiosta ja lähtöisin Kaakkois-Suomesta Elimäeltä. Olen mielenlaadultani avulias, iloinen, oma-aloitteinen, avoin ja myyntisuuntautunut. Olen ennen Projectaa työskennellyt monenlaisissa tehtävissä, kuten myynnin teknisenä tukena, projektipäällikkönä...

Lasitus- ja asennuskiilat Projectalta

16-11-2018
Quick-Setin patentoiduilla kiiloilla takaat huomattavasti nopeamman ja yksinkertaisemman asennuksen, sillä erillistä kiilan liimausta ei tarvita. Polyeteenistä (LDPE) valmistettuja kiiloja on saatavilla ilman haruksia ja haruksin. Haruksellisen kiilan reunassa on tappeja,...

Uusi HOMAG-ryhmä on syntynyt – yksi yritys ja yksi brändi

16-11-2018
Minkä tahansa yrityksen, joka etsii menestystä nykypäivän taloudessa, on seurattava markkinoita, kuunneltava asiakasta ja oltava avoin muutoksille. 1960-luvulta lähtien HOMAG-ryhmä on ajanut puunjalostusteollisuutta eteenpäin innovaatioiden ja teknologioiden avulla. Selkeän strategiansa...

Diamut – laadukasta työnjälkeä lasintyöstöön!

16-11-2018
Diamut on italialainen terä- ja laikkavalmistaja, jonka toimipiste ja tehdas sijaitsee Lugossa, koillis-Italiassa. Diamut tarjoaa täyden valikoiman korkealaatuisia työkaluja lasintyöstöön. Tehtaalla sekoitetaan työkaluihin tarvittavat raaka-aine konsentraatiot ja valmistetaan työkalut suunnittelutyöstä...

Olethan jo ottanut HOMAG eParts-palvelun käyttöön?

16-11-2018
HOMAG eParts-palvelu on entistä helpompi käyttää Uudistetut HOMAG Groupin verkkosivut mahdollistavat eParts-palvelun käytön entistä helpommin.   Palvelu parantaa ja nopeuttaa koneiden ylläpito- ja asiakkuusprosessia merkittävästi. HOMAG-koneiden varaosien tunnistaminen ja tilaaminen...

Projectalta räätälöityjä hätäsuihkuratkaisuja kaikkiin olosuhteisiin

16-11-2018
Hätäsuihkuratkaisut kylmiin olosuhteisiin   Viime vuosien menestyksemme takana on asiakkaidemme luottamus toimintaamme sekä tuotteisiimme. Se motivoi meitä kehittämään toimintaamme jatkuvasti, jotta pystymme jatkossakin tarjoamaan asiakkaillemme ensiluokkaista palvelua.[/tb-dynamic-container]

Esimakua Lignan messuista – 22.-26.5.2017

16-11-2018
Puuntyöstön ykköstapahtuma lähestyy!   Kolme syytä innostua LIGNASTA tänä vuonna   1. Uudistettu messurakenne - yhtenäisempi ja tehokkaampi 2. Esillä tämän hetken trendit ja ajankohtaiset ilmiöt 3. Homag Group esittelee 55 konetta uudessa...

Uudistunut teollisuushinnasto on ilmestynyt – tilaa omasi!

16-11-2018
Uudistunut Teollisuushinnasto 2017   Pitkäaikainen paineilmatuotteiden tuotepäällikkö Jyrki Ristimäki jäi ansaitusti eläkkeelle helmikuusta 2017 alkaen.   "Jyrkin tuotteista" vastaa jatkossa Kristian Kosonen. JESSBERGER TYNNYRI- JA KONTTIPUMPUT Hinnaston sivut 55-58 Exair,...

Inside Intermac – Glass-tapahtuma 16.–18.3.2017

16-11-2018
Intermac on sitoutunut toimimaan asiakkaidensa palvelujen kehittäjänä hyödyntämällä digitaalisen teollisuuden tarjoamia mahdollisuuksia. Intermac palvelee ympäri maailmaa lasin ja muiden materiaalien parissa työskenteleviä. Inside / Glass tapahtumassa, Italian Pesarrossa on mahdollisuus päästä tutustumaan...

Octomeca OMC-mallisto täydentää Projectan pakkausliiketoiminnan tarjontaa lavakäärinnässä

16-11-2018
Projectan ja Octomecan yhteistyö Suomessa ja Baltiassa keskittyy vaativiin käärintäsovelluksiin. Kaikki toimittamamme koneet rakennetaan käyttäen nykyaikaista tuotantotekniikkaa ja huippuluokan komponentteja. Tekniset ratkaisut ovat vuosikymmentenkokemuksen ansiosta alansa huippua ja suunniteltu kovaan...

Pakkausautomaation tuotelehti on julkaistu!

16-11-2018
Pakkausautomaation tuotelehteen on koottu Projecta Oy:n pakkausliiketoiminnan kone-, laite- ja linjaratkaisut! Projecta Oy on alansa johtava teknisen kaupan perheyritys, joka toimittaa Suomen ja Baltian maiden teollisuudelle laajasti tuote- ja palveluratkaisuja...

Yksilöidyt lasi- ja alumiinialan ratkaisut!

16-11-2018
Lasipuolen tuotteita ja koneita on voinut ostaa samasta paikasta jo Glastech ajoista asti. Projecta tarjoaa sinulle saman katon alta kaikki lasi- ja alumiiniialaan tarvittavat työkalut, raaka-aineet ja koneet. Toiminta on jatkunut samojen laadukkaiden tuotteiden...

Homagin ServiceBoard – ainutlaatuista kilpailuetua asiakkaillemme

16-11-2018
ServiceBoard ratkaisun kanssa parannat pienellä teolla mahdollisesti paljonkin yrityksesi tuottavuutta. Kun mahdollisesti joskus koneesi rikkoontuu, syystä tai toisesta, avun saaminen juuri sillä hetkellä tuntuu aina pitkältä ajalta. Homag ServiceBoardilla saat video etäyhteyden...

Pieni ja pippurinen tehopakkaus – Weeke BHX 050 / 055

16-11-2018
Homag-ryhmään kuuluva Weeke on valmistanut Pohjois-Saksassa vuodesta 2009 lähtien Weeke BHX 050 tai 055 cnc-konetta. Weeke BHX050 tai 055:stä on tullut 7:ssä vuodessa maailman eniten myyty CNC-kone malli. Kyseinen malli on myös tuttu...

BAU-messut Münchenissä 16-21.1.2017

16-11-2018
Bau-messut on maailman johtava tapahtuma rakentamiseen liittyvälle arkkitehtuurille, materiaaleille ja järjestelmille. ”Rakentamisen tulevaisuus” on tämän vuoden BAU-messujen teema. Messuille osallistuu 2015 näytteilleasettajia yhteensä 42 eri maasta. Messuvieraita viikon aikana on jopa...

Homag Industry 4.0 – teollisen internetin aika, ihan jokaiselle!

16-11-2018
Teollinen internet kuulostaa etäiseltä ja suurien kansainvälisten yritysten ”hypetykseltä”. Totuus on kuitenkin se, että teollista internetiä voi käytännössä hyödyntää jokainen. Homag Industry 4.0 on osa 4:ttä teollista vallankumousta. Ensimmäiseen teolliseen...

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top