Projecta ja Weinmann mukana M.A.D. iltapäivätapahtumassa Helsingissä 28.10.2016

16.11.2018

Tapahtumassa esitellään, miten ArchiCAD taipuu rakennesuunnitteluun ja puutaloteollisuuden tuotantolinjojen cnc-koneiden ohjaamiseen.

Tapahtuman yhteydessä esittelemme muutamien käytännön esimerkkien avulla myös Weinmannin koneiden ja laitteiden mahdollisuuksia automatisoidussa tuotantoympäristössä. Esillä layout kuvauksia ja elävää kuvaa koneiden toiminnasta.

 

Tapahtuman parasta antia valmistuksen näkökulmasta on tuoda esille kuinka tärkeä osa hyvä ja laadukas suunnittelu on onnistuneelle ja tehokkaalle tuotannolle. Tämä pätee riippumatta siitä kuinka pitkälle automaatioaste on viety. Mitä pidemmälle automaatiossa mennään, sitä tärkeämmäksi tulee laadukkaan suunnittelun osuus.

Kone ja laite-esittelyssä tuomme esiin arkkitehdeille ja suunnittelijoille mahdollisuuksia joita ei ehkä ole kustannussyistä aikaisemmin teetetty tuotantolaitoksissa.

Ohessa norjalaisen asiakkaan 1-2-Tre kokemuksia ArchiFrame:sta ja esittelemme pari uuden version uusista ominaisuuksista. 1-2-Tre hyödyntää ArchiFramea siirtämään mahdollisimman paljon työtä tehdassalista ja työmaalta toimistoon.

Muutaman vuoden ohjelmiston haun jälkeen tutustuimme ArchiCADiin ja ArchiFrameen vuoden 2016 alussa. Kolmen viikon tutustumisen jälkeen valmistimme ensimmäisen talomme käyttäen CNC-konetta puukappaleiden katkaisuun ja koloamiseen. Muutamaa viikkoa myöhemmin laajensimme ArchiFramen käyttöä syöttämään wup-muotoisia CNC-tiedostoja Weinmann WEK120 & WMS työstöpisteelle seinäelementtien kokoonpanoa varten. Tällä linjalla kootaan monikerroksisia seinärakenteita mukaan lukien runko, naulaukset, merkinnät sekä levyjen että verhoilupaneelin leikkaaminen. Koekäyttövaiheen jälkeen olimme valmiita siirtymään täysin ArchiFrameen perustuvaan suunnitteluun. Olemme toimittaneet ArchiFramella mallinnettuja taloja jo lukuisille asiakkaille.

Meille tärkeää ArchiFrameen siirtymisessä on ollut säätöjen visuaalisuus ja mahdollisuus tehdä muutoksia minne vain. Aikasempaan järjestelmäämme verrattuna ArchiFramen tarjoama vapaus hallita jokaista työkalua, sahausta ja naulausta sekä lopputuloksen ja tietokoneen ruudulla näkyvän 3D-mallin samankaltaisuus on suuri edistysaskel. ArchiFramen helppo ”osoita ja rahaa”-tyyppinen muokkaus antaa mahdollisuuden muokata jokaista yksityiskohtaa. Myös mahdollisuus luoda omia automaatiota itse on ollut meille tärkeää.

Odotamme innolla, että opimme lisää ArchiFramesta ja sen tarjoamista huikeista mahdollisuuksista tulevina vuosina.

 

 

Suuri osa rakennustyöstä on siirtynyt toimistoon:

Ensin puuosat katkotaan ja kolotaan käyttäen ArchiFramen bvn-cnc-tiedostoja:

Sitten puuosat yhdistetään valmiiksi elementeiksi Weinmann WEK120 ja WMS työasemilla käyttäen ArchiFramella luotuja wup-tiedostoja:

Elementit kuljetetaan työmaalle ja nostetaan paikoilleen:

Katso tästä tuotesivut:

1) Archiframe.fi

2) Mad.fi

 


Uusi ArchiFrame-versio

ArchiCAD 20-yhteensopiva versio on julkaistu. Kaikki uudet ominaisuudet ovat käytössä myös versioissa 16-19.
Tärkeimpiä uusia ominaisuuksia:

 

Omien rakennetyyppien tekeminen

Enää ei tarvitse avata xml-tiedostoa esimerkiksi runkorakenteen paksuuden vaihtamiseen tai eri rakennekerrosten määrittämiseksi.

 

Englanninkielinen video puurungoista:

Projecta ja Weinmann mukana M.A.D. iltapäivätapahtumassa Helsingissä 28.10.2016 4

 


 

ArchiFramessa on alustava tuki myös metallirungolle:

Painamalla Alt+Shift+F1 saa tilannekohtaista apua missä vain. Uusien ominaisuuksien oppimista helpottamaan on tehty runsaasti videoita. Videot auttavat myös saamaan vanhoista työkaluista täydet tehot.

 


 

Tuki Weinmann wup-cnc-tiedostoille

Wup-tiedostojen avulla ohjataan elementtien kasauskoneita. Wup-tiedostossa määritetään levytykset, verhoilut ja kerrosten väliset naulaukset.

Paranneltu ID-työkalu


Ja paljon muuta…

Kaikki uudistukset löytyvät versiolokista

 

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija
markkinointi

Hätäsuihkuratkaisut vaativiin kohteisiin

16-11-2018
Hawsin laajasta mallistosta löytyy myös suihkut ulkotiloihin. Ulos asennettavia suihkuja ovat lämmitetyt ja eristetyt jäätymissuojatut suihkut, tankkisuihkut sekä eristetyt ja lämmitetyt suihkutilat. Kohteisiin joissa on höyryä saatavilla, Hawsin valikoimasta löytyy...

Protecton turvallisuusratkaisut varastointiin

16-11-2018
Projectalta löydät markkinoiden suurimman valikoiman eri kokoisia kontteja palonkestävään varastointiin sekä turva- ja hyllykontteja saastuttaville ja herkästi syttyville aineille. Meiltä löytyy käytännölliset ratkaisut pienten astioiden, tynnyreiden tai keskisuurten astioiden varastointiin....

Haws silmäsuihku Axion eyePOD

16-11-2018
- tavalliseen hanaan liitettävä silmähuuhtelulaite Axion eyePOD on tavalliseen vesihanaan liitettävä silmähuuhtelulaite. Patentoitu Axion eyePOD silmäsuihku tarjoaa markkinoiden ainoan lääketieteellisesti ensiluokkaisen turvallisuusratkaisun.  Käänteiseen virtaukseen perustuva Axion-tekniikka pienentää ja vähentää vahinkoja...

Hyödynnä tarviketarjoukset nyt – Uudet tarjoukset ilmestyneet!

16-11-2018
Tarvikeluetteloon on koottu asiantuntijoidemme valitsemia luottotuotteita ja asiakkaidemme kestosuosikkeja. Lehdessä esitellyt Työkalut ja Tarvikkeet sekä Materiaalit (Lasialan raaka-aineet) löydät jatkossa uudesta verkkokaupastamme. Löydät UUDET PROTARJOUKSET syksyn 2018 uudesta Työkalut ja...

Projecta on aloittanut yhteistyön italialaisen PNR suutinvalmistajan kanssa

16-11-2018
Italialainen PNR on 1968 perustettu perheyritys, joka valmistaa suuttimia Vogherassa Italiassa, jossa yhtiön tehtaiden tuotantopinta-ala on yli 20.000 m2. PNR palvelee asiakkaitaan globaalisti oman myyntiverkostonsa ja yhteistyökumppaniensa – kuten Projecta...

Haemme Huoltoteknikkoa / Huoltoinsinööriä huoltotiimiimme

16-11-2018
Haemme nyt huollon asiakaspalvelutiimiimme   HUOLTOTEKNIKKOA / HUOLTOINSINÖÖRIÄ HUOLTOTEKNIKKOA / HUOLTOINSINÖÖRIÄ vahvistamaan loistavaa huoltotiimiämme. Tehtävässä tulet työskentelemään teollisuuden koneiden ja laitteiden monipuolisissa huoltotehtävissä. Olet tärkeä osa huoltotiimiämme ja pääset työskentelemään todellisten...

Reelworks kelat ovat edullinen ja kestävä valinta ammattilaisen käyttöön

16-11-2018
Projecta maahantuo laadukkaat Reelworks letku- ja kaapelikelat jo vuosien kokemuksella. Reelworks on edullinen ja kestävä valinta ammattilaisen käyttöön. Umpi- ja avokeloja löytyy paineilmalle, korkea- ja matalapainevedelle ja sähkölle. Nyt olemme laajentaneet Reelworksin...

Puukone 2018

16-11-2018
Loistavaa palautetta saanut Puukone -puuntyöstötapahtuma järjestettiin jo yhdeksännen kerran 19.-21.9.2018. Järjestäjinä toimivat neljä puuntyöstöalan isoa yritystä: Projecta Oy, Awutek Oy, Eurotec Oy ja Innomac Oy. Jokainen yritys esitteli omassa toimipaikassaan...

25. Homag Treff

16-11-2018
Projectan matkalaisryhmä valmiina Treffeille Homag Group järjesti 25.-28.9. syystreffinsä jo 25. kertaa tehtaillaan Schopflochissa ja Holzbronnissa Schwarzwaldin jylhien metsien keskellä. Homag Treff -tapahtumaan tutustui neljän päivän aikana runsaat 4 000 puualan ammattilaista...

WeinmannTreff taloteollisuuspäivät 6.-8.11.2018

16-11-2018
Arvoisa asiakkaamme, Teemme taas tänäkin vuonna tehdasvierailumatkan WEINMANN taloteollisuustapahtumaan Saksaan. Laita päivämäärä 6.-8.11.2018 kalenteriin. Weinmann on Homag-ryhmän taloteollisuuden koneiden valmistukseen keskittynyt yhtiö. Weinmann toi ensimmäisenä konevalmistajana automaation puutalonvalmistukseen jo 1990...

Eurosafety 2018 – Kiitos kaikille vierailijoille!

16-11-2018
EuroSafety-ja turvallisuusmessut ovat työturvallisuuden, ergonomian, työhyvinvoinnin- ja työterveyden messutahtuma, jossa esillä oli erittäin laaja otanta tuotteita ja palveluita työturvallisuuden alalta n 360 näytteilleasettajan, sekä vierailevien luennoitsijoiden voimin. Projecta osallistui ensimmäistä kertaa...

Homag on julkaissut Edition25 juhlamallit!

16-11-2018
Homag on julkaissut Edition25 juhlamallit. Homag juhlii tänä vuonna 25. Homag Treffiä, jonka vuoksi loppuvuoden tarjoamme Edition25 juhlamalleja! Edition25 malleissa on vakiona kattava varustelu ja pidennetty 24 kk takuu. Edition mallit...

Exair – Staattisuuden poistolaitteet

16-11-2018
Sähköinen varaus (staattisuus) aiheuttaa jännityksen lähellä varattuja kohteita tai maadoitettuja johtimia. Tämän jännityksen aiheuttamia ongelmia ovat mm: - Pölyn tarrautuminen tuotteeseen - Tuotteen tarrautuminen itseensä, rulliin, koneisiin tai kehyksiin -...

Tervetuloa vuoden suurimpaan kotimaiseen puualan ammattitapahtumaan PUUKONE 19.-21.9.2018

16-11-2018
Vuoden suurin kotimainen alan tapahtuma Puukone, avaa taas syksyllä ovensa puualan ammattilaisille suurempana kuin koskaan ennen. Awutek, Eurotec, Projecta ja Innomac esittelevät omissa tiloissaan uusia koneita, laitteita ja palveluja. Loistavaa...

Glasstec – lasirakentamisen vuoden tärkein tapahtuma!

16-11-2018
Saksassa Düsseldorfissa järjestetään tänä syksynä 23 – 26.10.2018 vuoden tärkein lasirakentamisen messutapahtuma. Projecta on läsnä messuilla ja toimii päämiestemme messuosastoilla. Tule paikalle ja nää alan viimeisimmät teknologiat sekä alan uusimmat tuotteet! Projectan...

Uudistunut Made With Projecta lehti on julkaistu!

16-11-2018
Uutta! Asiakasreferenssit Alan ykköstapahtumat, puukone, HomagTreff, Glasstech Huoltosopimus HOMAG - uusi design nyt koneissa Lataa lehti tästä

Turvallisuus-messut Tampereella 11.-13.9.2018

16-11-2018
Pohjoismaiden suurin turvallisuusalan ja riskienhallinnan ammattilaistapahtuma Pohjoismaiden suurin turvallisuuden ja riskienhallinnan ammattilaistapahtuma kokoaa saman katon alle Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tuhansittain alan ammattilaisia, vapaaehtoistoimijoita sekä tulevaisuuden osaajia verkostoitumaan ja kouluttautumaan....

Exair Cabinet Cooler® – viilennystä sähkökeskuksiin ja suljettuihin koteloihin

16-11-2018
Exair Cabinet Cooler® -kaappi- ja kotelojäähdytinjärjestelmä on edullinen tapa viilentää sähkökeskuksia ja muita suljettuja koteloita. Kesällä lämpötilan noustessa sähkökaapit kuumenevat liikaa, Cabinet Cooler on helppo ja edullinen ratkaisu elektroniikan viileänä pitämiseen!...

Aluminum 2018 – Johtava alumiinialan messu Saksassa!

16-11-2018
Olemme mukana ALUMINIUM 2016 Messuilla Saksassa Düsseldorfissa 9.10- 11.10. 2018 Joka toinen vuosi järjestettävillä messuilla oli vuonna 2016 yli 27000 kävijää yli 100:sta maasta. Kävijäjkunta kattaa laajan joukon alumiinialan toimijoita. Messut ovat...

Aro tuotevalikoima Projectalta!

16-11-2018
Yli 80 vuoden kokemuksella ARO tarjoaa pumppausratkaisut eri teollisuuden aloille kuten kemianteollisuudelle, laitevalmistukselle, energiasektorille, lääketeollisuuteen, kaivosteollisuuteen ja monien muiden teollisuudenalojen tarpeisiin. ARO tarjoaa paineilmatoimiset kalvopumput, mäntäpumput, erilaiset pumppukokonaisuudet ja valikoiman erikoispumppuja ja voitelulaitteet eri tarpeisiin....

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top