Asiakasreferenssi – Riikku Group Oy

16.11.2018

Riikku Group Oy on vuonna 2005 perustettu alumiini- ja lasirakentamisen yritys, jossa työskentelee yli 120 ammattilaista. Toiminta kattaa metalli- ja lasirakenteisten julkisivu-, parveke- ja terassituoteratkaisujen asiantuntijamyynnin, suunnittelun, valmistuksen ja mittatarkan asennuksen. Riikku Group Oy:n vahva kasvu ja kehitys perustuvat laadukkaisiin Suomessa valmistettuihin tuotteisiin sekä laajaan osaamiseen kokonaisprojektien eri työvaiheissa. Yrityksen päätoimipiste ja nykyaikainen tehdas sijaitsevat Alavudella Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi yrityksellä on aluetoimistot Vantaalla ja Raisiossa.

LAATU ON NUMERO YKSI RAAKA-AINEISTA LOPPUTUOTTEESEEN SAAKKA

Riikku Group panostaa vahvasti laatuun ja kehitykseen. Yritys valmistaa asiakkailleen korkealaatuisia ja kilpailukykyisiä tuotteita ja aikataulut pitävät. Hyvälaatuisten tuotteiden aikaansaamiseksi Riikku Group käyttää parhaita mahdollisia raaka-aineita, luotettavia tavarantoimittajia, alihankkijoita sekä muita yhteistyökumppaneita. Tuotteet ja toimitukset täyttävät laatu- ja viranomaisvaatimukset. Koneiden ja laitteiden on oltava myös huippulaatuisia ja tarkoituksenmukaisia, jotta tuotanto sujuu jouhevasti ja aikatauluissa pysytään.

YMPÄRISTÖVASTUULLINEN TOIMIJA

Riikku Group tuntee myös yritystoimintansa aiheuttamat ympäristövaikutukset, joita pyritään vähentämään jatkuvan parantamisen periaatteella. Yrityksen käyttämät raaka-ainemateriaalit ja tuotteet ovat kierrätettäviä. Lajittelu on sekä valmistuksen että asennuksen punainen lanka. Tuotteet pyritään toimittamaan työmaille mahdollisimman vähillä rahdeilla ja täysillä kuormilla – oikeat tuotteet, oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan.

KASVAVAN TUOTANNON TARPEISIIN TARVITTIIN LUOTETTAVAN TOIMIJAN LAATUKONE

Voimakkaasti kasvavan tuotannon myötä alumiiniprofiilien työstöön tarvittiin lisäkapasiteettia. Riikku Groupilla oli käytössä jo Elumatecin CNC-työstökeskus SBZ630, joka on toiminut odotusten mukaan. Tärkein kriteeri uuden laitteen valinnan kannalta oli laitteen laatu sekä mahdollisuus profiilin monipuoliseen työstöön. Riikku Group hankki Projectalta Elumatecin CNC-työstökeskus SBZ628XL-R:n. Laite on ollut käytössä nyt neljä kuukautta ilman ongelmia. Toimitus oli kohtuullisen nopea ja Elumatecin etätuki toimii hyvin. Yhteistyö Elumatecin kanssa on sujunut aina moitteettomasti ja koneet ovat luotettavia.

Kysy lisätietoja Elumatecin lasintyöstökoneista!

Peep Ani

Peep Ani

+372 56266588
tuotepäällikkö
Projecta Balti
Jouni Häkkänen

Jouni Häkkänen

+358 20 771 3320
myyntipäällikkö

puuntyöstökoneet

Jussi Jalava

Jussi Jalava

+358 20 771 3204
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Petri Leivonen

Petri Leivonen

+358 20 771 3325
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Jukka Nevavuo

Jukka Nevavuo

+358 20 771 3308
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija

markkinointi

Sebastian Tamminen

+358 20 771 3303
varatoimitusjohtaja
Jari Kurikka

Jari Kurikka

+358 20 771 3368
palvelupäällikkö

peruskoneet
asiakaspalvelu

Toni Kytöviita

Toni Kytöviita

+358 20 771 3228
tuotepäällikkö
Projecta huolto

Haemme huoltotiimiimme kenttähuollon ammattilaista

04-07-2023
Projecta Oy on alansa johtava suomalainen teknisen kaupan konserni. Toimitamme asiakkaillemme räätälöityjä ratkaisuja mm. puutuoteteollisuuteen, alumiinintyöstöön sekä prosessi- ja tasolasiteollisuuden tarpeisiin. Edustamme alojensa johtavia kansainvälisiä päämiehiä ja olemme tunnettu innovatiivisen...
Riepe Frosted Edge Technology

Riepe Frosted Edge Technology – Mattanauhan viimeistely on ratkaistu

29-05-2023
Korkeakiiltoiset pinnat ovat olleet pitkään suosittuja kalusteissa. Mattapintaiset kalusteet ovat tällä hetkellä markkinoiden uusin trendi. Vaikka tämä uusin trendi tarjoaa kuluttajalle uusia vaihtoehtoja, se asettaa valmistajille uusia teknisiä haasteita kappaleiden...
Haws hätäsuihkut

Haws-hätäsuihkut Projectalta kaikkiin tarpeisiin

11-05-2023
Projecta Oy toimii virallisena Haws-hätäsuihkujen ja tarvikkeiden maahantuojana Suomessa ja Virossa. Projecta Oy varastoi Turussa Haws-hätäsuihkuja ja suihkujen varusteita. Hätäsuihkuvalmistaja Haws on kehittänyt ja valmistanut hätäsuihkuja jo 1950-luvulta lähtien. Tuotanto...
Homag at Ligna

LIGNA 15.-19.5.2023

12-04-2023
Puuntyöstöalan suurtapahtuma LIGNA.23 järjestetään tänä keväänä Hannoverissa Saksassa 15.-19.5.2023. Projectan konemyyjät ovat paikalla päämiestemme osastoilla. Sovitaan palaveriaika etukäteen, jolloin voimme tutustua yhdessä teitä kiinnostaviin ratkaisuihin!  Varaa meiltä aika henkilökohtaiseen kone-esittelyyn!...
SBZ-155_85

elumatecin osastolla BAU-messuilla 17.-22.4.2023 Saksassa

03-03-2023
elumatec BAU 2023:ssa: keskitymme asiakkaidemme tarpeisiin ja ratkaisuihin sekä koko tuotantoketjuun BAU-messut pidetään Münchenissä (17.–22.4.2023) ja elumatec AG esittelee messuilla uutta tuotevalikoimaansa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. elumatecin tiimillä on messukuume: vihdoinkin...
Puukone yleisnäkymä

Puukone 2023 positiivisessa hengessä!

02-03-2023
Projecta järjesti Turun seudulla Puukone messut yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Kolmen päivän aikana osallistuneissa yrityksissä vieraili kolmisen sataa asiakasta ympäri Suomen. Kaiken median luoman synkkyyden keskellä asiakaskunnassamme oli todella positiivinen...
Practive Tour 2023 group at Homag

Practive tour järjestettiin tammikuun lopulla

01-03-2023
Projectan perinteinen Practive tour seikkailtiin tammikuun lopulla Pohjois-Saksassa. Yhteensä 35 ryhmäläistä pääsi tutustumaan todella laajasti puuntyöstön ja kalusteiden valmistukseen. Tutustuimme rautaan, softaan ja paikalliseen tapaan tehdä kalusteita. Matkan aikana vierailimme...

Elumatec Tech Tour 14.-16.11.2022

01-12-2022
-vierailu uuteen Elumatecin Infocenteriin Saksassa teksti ja kuvat: Arto Parkko / Projecta Oy Projecta Oy järjesti ma 14. – ke 16.11.2022 Saksaan suuntautuneen Elumatec Tech Tourin, jossa käytiin tutustumassa Elumatec-koneita...
PractiveTour 2023

Practive Tour 23.-26.1.2023

29-11-2022
Tervetuloa tutustumaan puuntyöstön uusimpiin innovaatioihin! Tehdasvierailut: • HOMAG GmbH, Competence Center Herzebrock • Homag Bohrsysteme GmbH • Homag Kantentechnik GmbH • Altendorf GmbH • Karl Heesemann GmbH • Venjakob Maschinenbau...
Energy box

Energy Box – Kompressorien tuottama kallisarvoinen lämpöenergia talteen

25-10-2022
Energian hinta on viimeisten kuukausien aikana puhututtanut niin kotitalouksia kuin yrityksiäkin. Monia huolettaa varsinkin tuleva talvi, kun tiloja tarvitsee lämmittää. Lämmityksen tarve nostaa kuluja ilman hinnannousuakin. Kompressorit tuottavat paljon lämpöenergiaa....
Projecta ja Hi Tech Education yhteistyöhön

Projecta Oy ja Hi-Tech Education Oy ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen

21-10-2022
Ohjelmisto-osaamisen merkitys kasvaa myös meidän toimialallamme, nyt ja tulevaisuudessa. Vahvistaakseen asemaansa markkinoilla tällä osa-alueella Projecta Oy ja Hi-Tech Education Oy ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen 30.9.2022. Sopimuksen mukaisesti Projecta Oy:stä tulee...
HS Drive Tec ja Projecta yhteistyösopimukseen

projecta teki yhteistyösopimuksen HS Drive TeC:in kanssa

04-10-2022
Projecta ja saksalainen HS Drive Tec ovat tehneet yhteistyösopimuksen karamoottorien ja muiden laitteiden korjauspalvelusta. Sopimus on voimassa Suomessa ja Virossa. Sopimusta olivat tekemässä huoltopäälikkö Rami Seppälä , toimitusjohtaja Tuomas Hilakari,...
Elumatecin InfoCenter

Uusi Elumatec InfoCenter on avattu Mühlackeriin, Saksaan

06-09-2022
Maailman johtava alumiini-, PVC- ja teräsprofiilintyöstökoneiden valmistaja Elumatec on avannut uuden huippuosaamiskeskuksen, joka on ainoa laatuaan alallaan. Keskus tarjoaa laajan valikoiman esittely-, koulutus- ja testausmahdollisuuksia koko Elumatec-tuotevalikoimalle. Elumatec näyttelytilaan mahtuu...
Holzhandweerk 2022 Homagin osasto

Messuraportti: HOLZ-HANDWERK 2022 Nürnbergissä pääsi vihdoin toteutumaan

24-08-2022
Nürnbergin HOLZ-HANDWERK-näyttelyn myötä yksi puuteollisuuden suurista messuista järjestettiin jälleen paikan päällä pitkän koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Vaikka HOMAG järjesti välikauden aikana verkkomessuja, live-tapahtumia on aidot kohtaamiset paikan päällä korvaamattomia. Puun...
Homag Cutting Assistant

Homag uutuus – Cutting Assistant

24-08-2022
Cutting Assistant -sahausavustaja tukee levynpaloittelun optimoinnissa, osien merkitsemisessä ja sahausprosessissa ja se sopii kaikkiin manuaalisahoihin. Levynpaloittelu voidaan optimoida vain yhdellä napsautuksella ja siirtää koneen sovellukseen.
Ezair CAbinet Cooler laboratorio-oloissa

Exair Cabinet Cooler® – sähkökeskuksien ja muiden suljettujen koteloiden viilennykseen

24-08-2022
Exair Cabinet Cooler® -kaappi- ja kotelojäähdytinjärjestelmä on edullinen tapa viilentää sähkökeskuksia ja muita suljettuja koteloita. Kesällä lämpötilan noustessa sähkökaapit kuumenevat liikaa, Cabinet Cooler on helppo ja edullinen ratkaisu elektroniikan viileänä pitämiseen!...
Drillteq V-310 vertikaalinen CNC-työstökeskus

UUTUUS! Homag DRILLTEQ V-310 vertikaalinen täysverinen CNC-keskus

24-08-2022
DRILLTEQ V-310:ssa suunniteltu älykäs konsepti tarjoaa mahdollisimman paljon toimintoja mahdollisimman pienessä tilassa. Se hyödyntää optimaalisesti 11 m²:n tilan ja tarjoaa enemmän porausta, enemmän uritusta ja enemmän jyrsintää kuin mikään muu...
Homagin varastokoneita listattuna

Homagilta vapautuu jo tilattuja koneita

24-08-2022
Maailmantilanteen vuoksi Homagilta vapautuu jo tilattuja koneita − tietyt konemallit. Osa koneista jo kevään toimitukseen, osa toimitetaan myöhemin vuoden aikana. Jos olet aikeissa hankkia konetta, nyt sen voit saada lyhyemmällä...
Holz Handwerk messujen mainos 2022

20. HOLZ-HANDWERK järjestetään poikkeuksellisesti kesällä 12.-15.7.2022

21-06-2022
20. HOLZ-HANDWERK järjestetään poikkeuksellisesti kesällä 12.-15.7.2022. Puuntyöstö- ja puunjalostusalat pääsevät vihdoin taas kokoontumaan messuille – ja me olemme myös paikalla päämiestemme osastoilla. päämiesmessuosastohalliAIRCOM SRL8-408Hall  8Altendorf Group GmbH9-318Hall  9Benz GmbH Werkzeugsysteme10.0-109Hall...
Aro Evo sarjan sähkötoimiset kalvopumput

Uutuus AROlta: EVO-sarjan sähkötoimiset kalvopumput

21-06-2022
EVOssa yhdistyy perinteisten kalvopumppujen monikäyttöisyys muiden positiivisten tilavuuspumppujen tehokkuuteen ja hallinnan helppouteen.

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top