25. Homag Treff

26.10.2018

Homag Group järjesti 25.-28.9. syystreffinsä jo 25. kertaa tehtaillaan Schopflochissa ja Holzbronnissa Schwarzwaldin jylhien metsien keskellä. Homag Treff -tapahtumaan tutustui neljän päivän aikana runsaat 4 000 puualan ammattilaista eri puolilta maailmaa. Projecta Oy järjesti treffeille 17 hengen ryhmämatkan, jonka aikana tutustuttiin Homag-konsernin tuoteuutuuksiin.

Projectan matkalaisryhmä valmiina Treffeille

Homagin syntysijoilla

Homag perustettiin vuonna 1960 Schopflochiin samalle tontille, jossa Homag Treff tänäkin vuonna järjestettiin. Tontilta löytyy vieläkin osia alkuperäisestä tehtaasta. Nykyistä tuotantotilaa on 60 000 neliötä ja työntekijöitä on 1700. CNC-työstökeskukset pyörivät kolmessa vuorossa ja saattavat ajaa viikonloppuisinkin, muilla tuotantolinjoilla työskennellään pääsääntöisesti yhdessä vuorossa.

Koneiden ympärillä olevat turva aidat ovat vähitellen siirtymässä historiaan ja koneet ovat nyt käytännössä 360o vapaasti kierrettävissä

Schopflochin tehtaalla valmistetaan CNC-koneita, listakoneita sekä 1- ja 2-puoleisia tappikoneita. Tänä päivänä kaikki yhtymän CNC-koneet ovat portaalirunkorakenteisia eli tuenta on pöydän kummaltakin puolelta.Schopflochissa valmistettavien koneiden rungot tulevat alihankkijoilta, ja Homagin tiloissa alkaa hitsaus ja koneistaminen. CNC-koneissaan Homag käyttää sekä perinteistä teräsrunkorakennetta että uutta mineraalikuituvalurakennetta (Sorbtech), jolla päästään parempaan työstöjälkeen sekä parempaan terän kestävyyteen, koska mineraalikuitu imee työstössä tapahtuvia värinöitä itseensä. Homag on havainnut tutkimuksissaan terien huoltovälin kasvavan jopa yli 20 prosentilla uuden runkorakenteen ansiosta.

Schopflochin tehtaalla valmistetaan CNC-koneita, listakoneita sekä 1- ja 2-puoleisia tappikoneita. Tänä päivänä kaikki yhtymän CNC-koneet ovat portaalirunkorakenteisia eli tuenta on pöydän kummaltakin puolelta.Schopflochissa valmistettavien koneiden rungot tulevat alihankkijoilta, ja Homagin tiloissa alkaa hitsaus ja koneistaminen. CNC-koneissaan Homag käyttää sekä perinteistä teräsrunkorakennetta että uutta mineraalikuituvalurakennetta (Sorbtech), jolla päästään parempaan työstöjälkeen sekä parempaan terän kestävyyteen, koska mineraalikuitu imee työstössä tapahtuvia värinöitä itseensä. Homag on havainnut tutkimuksissaan terien huoltovälin kasvavan jopa yli 20 prosentilla uuden runkorakenteen ansiosta.

Varsinkin suomalaisten asiakkaiden tarpeisiin sopiva uutuus on robottisovellus joka tässä työskentelee Sawteq B 300 flexTecin kanssa Erona neljä vuotta sitten esiteltyyn sovellukseen on että sahaa voidaan käyttää nyt myös manuaalina esimerkiksi levynippuja sahatessa Robotti voidaan liittää kaikkien 300 ja 400 sarjan palkkisahojen yhteyteen Kapasiteetti robottia käytettäessä on 800 kappaletta työvuorossa

Homagin koneiden mittatarkkuutta parannetaan suojaamalla koneistetut pinnat, jonka jälkeen ne menevät vasta pintakäsittelyyn. Kilpailevat konevalmistajat tekevät pääsääntöisesti ensin pintakäsittelyn ja vasta sen jälkeen koneistukset.

Työvoiman saannin varmistamiseksi Homagilla on oma koulutuskeskus, jossa vuosittain koulutetaan noin 5 % tehtaan työntekijämäärästä. Homag Groupin näkyvimpiä uudistuksia on viime aikoina ollut kaikkien konsernin koneiden siirtäminen Homag-nimen alle. Myös koneiden väritystä uudistettiin samassa yhteydessä, niinpä Nürnbergin messujen jälkeiset konetilaukset toimitetaan jo uudella värityksellä.

Sawteq B 400 palkkisaha on varustettu intelliGuide ohjelmalla joka helpottaa koneenkäyttäjän työtä Vaihtuvat värit ilmoittavat eri työvaiheista kamera tarkkailee työskentelyä ja laser antaa ohjeita työskentelysuunnasta jne

Palkkisahoja Holzbronnista

Palkkisahoistaan tunnettu Holzma perustettiin vuonna 1966, mutta yhtiön historia juontaa juurensa 1950-luvun puoliväliin, jolloin idearikas myyntimies Erwin Jenkner rakennutti suunnittelemiaan erikoiskoneita. Vuonna 1967 hän aloitti oman valmistuksen vanhassa linja-autohallissa. Nykyisiin tiloihin Holzbronnissa yritys muutti vuonna 1971, ja uusin 2 500 neliön osa otettiin käyttöön tämän vuoden alussa tuotantoalan kasvaessa samalla 20 000 neliöön. Homag Groupiin Holzma liittyi vuonna 1987. Aluksi Homag omisti yhtiöstä 51 prosenttia, mutta nykyään jo 100 %. Vain kolme vuotta konserniin liittymisensä jälkeen Holzma oli tuplannut työvoimansa ja vakiinnuttanut asemansa maailman johtavana palkkisahavalmistajana. Itse asiassa joka kolmas palkkisaha maailmalla on Homag Groupista lähtöisin.

Holzbronnissa on 450 työntekijää ja siellä valmistuu vuosittain keskimäärin 800 sahaa. Viime vuonna päästiin ennätykseen 1 500 palkkisahalla. Holzbronnin päätehtaan lisäksi yhtiön toinen tehdas sijaitsee Espanjassa Barcelonassa, jossa valmistetaan malliston pienimmät palkkisahat. Kolmas tehdas toimii Kiinassa, mutta sen valmistamat sahat menevät pelkästään sikäläisille markkinoille. Homag Groupin organisaatiouudistuksen myötä Holzman nimikin on jäänyt pois koneista, ja kaikki Groupin koneet kulkevat nykyään Homag-nimen alla.

Kimmo Janas

Sebastian Tamminen

+358 20 771 3303
varatoimitusjohtaja
Jari Kurikka

Jari Kurikka

+358 20 771 3368
palvelupäällikkö

peruskoneet
asiakaspalvelu

Jukka Nevavuo

Jukka Nevavuo

+358 20 771 3308
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Petri Leivonen

Petri Leivonen

+358 20 771 3325
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Jouni Häkkänen

Jouni Häkkänen

+358 20 771 3320
myyntipäällikkö

puuntyöstökoneet

Peep Ani

Peep Ani

+372 56266588
tuotepäällikkö

Projecta Balti

Jussi Jalava

Jussi Jalava

+358 20 771 3204
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Toni Kytöviita

Toni Kytöviita

+358 20 771 3228
tuotepäällikkö

Insipiroidu – HOMAG Ligna-spesiaali on julkaistu!

25-04-2019
Homag esittelee yli viisikymmentä konetta 50000m² alueella Lignan-messuilla. Lehti on nyt ladattavissa alla olevasta linkistä ja esillä on messujen kohokohdat HOMAG:n osalta HALLI 14 Integroituja, kokonaisvaltaisia solukonsepteja useissa teholuokissa eri...

HOMAG Group uutuudet: LIGNA-messut 2019

24-04-2019
LIGNA:n 2019 messuilla HOMAG täyttää hallin 14 puuntyöstökoneilla, -ohjelmistoilla ja teknisillä innovaatioilla. Ratkaisuja löytyy niin pienille kuin suurillekin teollisuusyrityksille.   Osana HOMAG:n "YOUR SOLUTION" -lupausta, HOMAG esittelee kokonaisvaltaisia ratkaisukonsepteja, joiden...

Varastokoneita saatavilla! Useita Altendorf malleja ja HOMAG CENTATEQ CNC-työstökeskus heti Turun varastolta

15-04-2019
Varastokoneita saatavilla! Altendorf ja HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus suoraan Turun varastolta Tarjolla seuraavat Altendorf mallit suoraan varastosta: Altendorf F45 Prodrive Altendorf Start 45 Altendorf WA80 HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus Altendorf...

SBZ 628 S: Uusi joustava läpisyöttöinen CNC-työstökeskus Elumatecilta

08-04-2019
Elumatec on laajentanut menestyksekästä läpisyöttöisten CNC-työstökeskusten SBZ 628 -sarjaa uudella edullisella SBZ 628 S -mallilla. Uudessa koneessa on kaikki aiempien mallien tärkeimmät ominaisuudet ja se on suunnattu pienemmille teollisuusorientoituneille asiakkaille....

Everloy:n suuttimet niille, jotka hakevat korkeaa laatua

19-03-2019
Japanilainen Everloy on yrityksen perustamisesta, vuodesta 1938 alkaen valmistanut korkeatasoisia suuttimia teolliseen tuotantoon. Suutinteknologian kehittämiselle on pitkäjänteisesti rakennettu vahva perusta vuosikymmenten ajan. Tekniikan nopea  kehittyminen asettaa uusia haasteita myös suutinteknologialle kansainvälisesti. Everloy on...

Uudenlaisen puurakentamisen pioneeri Virossa – Welement AS

19-03-2019
Viron otollinen sijainti on johtanut monien virolaisten teollisuuden alojen kannattavaan vientiin Pohjoismaihin. Koska maa on pieni ja rakennusala rajoitettu, monet rakennusalan yritykset ovatkin keskittyneet pääasiassa vientiin. Maan EU-jäsenyys ja euroalueseen...

Rei-Kaluste luottaa Altendorfin laatuun

18-03-2019
Rei-Kaluste on vuodesta 1972 valmistanut erikoiskalusteita julkiskohteisiin Hollolan Kutajärvellä. Nykyinen omistaja Jani Huovilainen on johtanut yritystä vuodesta 2005 ja tällä hetkellä yritys työllistää seitsemän alan ammattilaista. Tuotannon alkuvaiheista asti on...

Exair paineilmatuotteet nyt verkkokaupassa

13-03-2019
Exair on yhdysvaltalainen yritys, jonka päämaja sijaitsee Cincinnatissa Ohiossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1983, sen tuotteet ovat tunnettuja kestävydestään ja laadustaan. Tuotteet on suunniteltu erityisesti työturvallisuutta edistäviksi. Löydät nyt kaikki tuotteet...

Huollettu alipainenostin hoitaa hommansa

20-02-2019
PRO tarkastus- ja huoltopalvelu alipainenostimille Alipainenostimen säännöllinen tarkastus ja huolto varmistavat laitteen käyttöturvallisuuden ja takaavat pitkän elinkaaren. Projecta tarjoaa huolto- ja tarkastuspalvelua alipainetoimisille nostoapuvälineille. Tarkastuksessa pystytään paikantamaan mahdolliset kulumiset, muodonmuutokset ja...

HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus – uusi varastokone saatavilla heti Turusta!

13-02-2019
HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus - uusi varastokone saatavilla nyt suoraan Turusta! CENTATEQ P-110 tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn ja monipuolisuuden pienille ja keskisuurille puusepänpajoille. Kone saatavilla suoraan varastoltamme.     Tutustu   Pyydä...

Vahingoittuneet profiilien pinnat ovat nyt historiaa

05-02-2019
– suojakalvolla kolmelta puolelta päällystetyt profiilit säilyvät ehjinä Kalvopäällystysyksikkö RU-FE auttaa suojaamaan profiilien pintaa vaurioilta ja vahingoittuneet pinnat ovat nyt historiaa. Pinnan laatu voidaan tarkistaa ennen suojakalvon levittämistä ja pinta...

Winlet 1000 Crawler Bi-Leveling – apukurottaja, joka tekee työt siellä mihin muut eivät pääse

04-02-2019
Winlet 1000 Crawler Bi-Leveling on apukurottaja, joka eroaa muista nostimista. Se kulkee missä tahansa maastossa telaketjuilla. Winlet Crawlerilla on dynaaminen taso-ohjaus, joka pitää ylärungon vaakatasossa kaltevalla alustalla. Se on apukurottaja,...

Forel avasi kolmannen tuotantolaitoksensa ja laajentaa pääkonttoriaan

30-01-2019
Forel valmistaa koneita taso- ja eristyslasin valmistukseen, ja yritys vastaa myös kasvavien markkinoiden vaatimuksiin. Forel avasikin Italiassa kolmannen tuotantolaitoksensa kasvavan tilausmäärän tarpeisiin. Tehdas on kooltaan 3 000 m2. Italiassa sijaitsevien kolmen...

Kiusaako pakkasen aiheuttama staattinen sähkö?

22-01-2019
Lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle ilmankosteus pienenee merkittävästi. Ilmankosteuden pienentyessä staattinen sähkövaraus kappaleissa ja pinnoissa kasvaa, mikä aiheuttaa lukuisia ongelmia tuotannossa. Yleisempiä ongelmia ovat: pölyn tarttuminen tuotteeseen tuotteen tarttuminen kuljettimiin, koneisiin tai kalvomaisissa...

Talvikampanja! Tilaa Altendorf F 45 ja saat piirtoyksikön kaupan päälle!

21-01-2019
Altendorf F45:n tilaajalle ilmainen piirtoyksikkö kaupan päälle. Etu on arvoltaan jopa yli 3000 € (alv 0%) ja voimassa tilauksiin, jotka tehdään 28.2.2019 mennessä. Kaksiakselinen piirtoyksikkö elektronisella pysty- ja sivusäädöllä, ohjelmoitavalla...

Turvakontit ja -kaapit

21-01-2019
Turvakontit vaarallisten aineiden säilyttämiseen nyt Projectalta. KONTTITYYPIT: Vettä saastuttavien aineiden varastointiin (ei lämpöherkät) Tehty kourulevystä sellaisten vaarallisten aineiden varastointiin, jotka luokitellaan vettä saastuttaviin aineisiin, luokkiin 1-3 (WGK 1, WGK 2...

Projecta & Altendorf – yhteistyötä jo yli puoli vuosisataa

08-01-2019
Jo yli 50 vuotta Projecta Oy on maahantuonut yksinoikeudella saksalaisen Altendorfin tarkistuspyörösahoja. Altendorf on perustettu jo vuonna 1906 ja vuoden 1956 jälkeen se on keskittynyt vain ja ainoastaan tarkistuspyörösahojen valmistukseen, joita...

BAU 2019: esittelyssä messujen kohokohdat

05-12-2018
Kaikki vaadittavat perustoiminnot sisältävä profiilintyöstökeskus, tulevaisuuden digitaaliset ratkaisut, ja näytteilleasettajana Voilàp Digital: 14.–19. tammikuuta elumatec esittelee Münchenin BAU 2019 -messutapahtumassa uusia ja edelleen kehitettyjä tuotteita, jotka ovat suunniteltu johdonmukaisesti asiakkaiden vaatimusten pohjalta. Kahden vuoden...

Hätäsuihkuratkaisut vaativiin kohteisiin

16-11-2018
Hawsin laajasta mallistosta löytyy myös suihkut ulkotiloihin. Ulos asennettavia suihkuja ovat lämmitetyt ja eristetyt jäätymissuojatut suihkut, tankkisuihkut sekä eristetyt ja lämmitetyt suihkutilat. Kohteisiin joissa on höyryä saatavilla, Hawsin valikoimasta löytyy...

Protecton turvallisuusratkaisut varastointiin

16-11-2018
Projectalta löydät markkinoiden suurimman valikoiman eri kokoisia kontteja palonkestävään varastointiin sekä turva- ja hyllykontteja saastuttaville ja herkästi syttyville aineille. Meiltä löytyy käytännölliset ratkaisut pienten astioiden, tynnyreiden tai keskisuurten astioiden varastointiin....

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top