Uusi puutuoteteollisuuden ohjelmistotoimittaja Suomeen

03.04.2012

ProfiCAD on Projecta Oy:n vuoden 2012 alussa perustama liiketoimintayksikkö, jonka asiantuntijatiimi keskittyy täysipainoisesti ohjelmistoratkaisuihin. Suunnitteluautomaation merkitys teollisuuden tehokkuudessa on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Koneet ja niiden kapasiteetti ovat edelleen tärkeitä, mutta tehokkuutta pystytään merkittävästi lisäämään pienissäkin yrityksissä suunnitteluautomaatio-ohjelmistojen avulla.

Perinteisesti työstökonetoimittajat ovat keskittyneet vain koneen sisältämien ohjelmien asentamiseen sekä kou-lutukseen. Suunnitteluohjelmistojen edustajat taas ovat keskittyneet suunnittelu-, piirustus- ja hinnoittelutyökaluihin. Tämän lisäksi käytössä voi olla itse rakennettuja järjestelmiä, kuten taulukkolaskentaa. Tämän seurauksena tuotantoprosessin sisältämät ohjelmistot eivät välttämättä keskustele keskenään. Tieto järjestelmien välillä voi kulkea pahimmassa tapauksessa paperitulosteena, vaikka edeltävä ohjelma sisältäisi tarvittavan informaation sähköisessä muodossa! ProfiCADin edustamat ohjelmistoratkaisut hallitsevat koko tuotantoprosessin, jolloin vältytään uudelleenohjelmoinneilta ja virheiltä sekä säästetään aikaa ja resursseja.

ProfiCAD tuo markkinoille portaiden, huonekalujen, ikkunoiden sekä kalusteiden valmistukseen tarkoitetut ohjelmistot, joilla voidaan suunnitella lopputuote ja siirtää tieto halutusta kappaleesta helposti työstökoneelle saakka. Kaikki ohjelmistoratkaisut soveltuvat käytetyimpien työstökoneiden ohjaamiseen (esim. Weeke, Homag, Biesse, SCM, Holz-her tai Masterwood). Tuoteportfoliossa on lähtötilanteessa kolmen eri toimittajan tuotteita: Imos AG, Homag eSolutions ja DDX S.r.l.

ProdiCAD toimittaa asiakkailleen palvelun täysmittaisena, eli ohjelmistotoimituksen lisäksi ProfiCAD huolehtii käyttäjätuesta ja koulutuksista - luonnollisesti suomen kielellä.


Lisätiedot:

Timo Tasala
Timo Tasala
tuotepäällikkö
020 771 3311
timo.tasala@proficad.fi

Muut uutiset

Tuotehaku